Avainsana: vuoden valinnat

  • Vuoden valinnat 2016

    Vuosi on lopuillaan ja on Valon kuvia -blogin perinteisten vuoden valintojen aika. Olen poiminut tähän vuoden aikana kuuntelemiani erityisen kiinnostavia levyjä, kriteerinä tietenkin vain oma mielenkiinto. Nämä levyt ovat ilahduttaneet tai laittaneet ajattelemaan ja olen kuunnellut niitä useampia kertoja. Tällä kertaa olen hyväksynyt joukkoon fyysisten vinyylien ja cd-levyjen lisäksi myös digitaalisia versioita. Valintojen pohjaksi kokosin…

  • Vuoden valinnat 2015

    On tullut jälleen Valon kuvia -blogin vuoden valintojen aika. Kokosin yhteen kuluneen vuoden aikana vaikutuksen tehneitä levytyksiä, enemmänkin vihjeenä ja kuuntelusuosituksena. Niin monta kiinnostavaa levyä on jäänyt kokonaan kuulematta, että olisi liioittelua väittää valintojani ehdottoman parhaiden levyjen listaksi. Fyysisen levyn arvostajana olen hyväksynyt listalle vain musiikkia, jota olen kuunnellut “oikeilta” kädessä pidettävältä levyiltä. Ainoana poikkeuksena on Ilma…

  • Vuoden valinnat 2014

    On jälleen vuoden valintojen aika. Valinta oli vaikea ja näin listalle valikoitui peräti 22 albumia. Lista on tietenkin täysin subjektiivinen ja levyjen esittelyjärjestys on satunnainen. Vuoden laululevyt Vuoden pianotriot Pianotriojen musiikkia julkaistaan jopa liian paljon, mutta koska pidän pianotrioista, oli listalle pakko ottaa peräti viisi levyä. Ne ovat kaikki varsin erilaisia, mikä kertoo kokoonpanon kyvystä…

  • Vuoden valinnat 2013

    Vuodenvaihde lähestyy ja on jälleen erilaisten listojen aika, “Listmas”. Myös Valon kuvia-blogi on juhlassa mukana ja julkaisee jo perinteisen “Vuoden valinnat”-listansa. Poimin täysin subjektiiviselle listalleni joukon vuoden 2013 aikana vaikutuksen tehneitä levyjä. Suurin osa valinnoista on jazzia, tietenkin, mutta pari muutakin levyä lipsahti joukkoon mukaan. Fanin pakolliset trumpettilevyt Vuoden kotimaiset laulujazzlevyt Vuoden ison orkesterin levyt…

  • Vuoden valinnat 2012

    Vuoden valinnat 2012

    Vuoden vaihteessa alkaa erilaisten ”Vuoden parhaat”-listojen loppumaton tulva. Vaikka listoja on jopa liian paljon, ne ovat toisaalta mielenkiintoista luettavaa. Täytyy tutkia, ovatko omat suosikkilevyt mukana tai löytyykö uutta kiinnostavaa kuultavaa? Listojen tekeminen on toisaalta hauskaa puuhaa, niinpä ”Vuoden valinnat 2012” julkaistaan tänäkin vuonna tässäkin blogissa. Olen lajitellut valintojani kategorioihin ja koska hienoa musiikkia ilmestyy paljon,…

  • Vuoden 2011 valinnat

    Vuoden 2011 valinnat

    Kaipa se on lähes pakollista tehdä vuodenvaihteen lähestyessä listoja vuoden parhaista, jos pitää blogia. Niinpä minäkin valitsin kymmenen levyä ”Vuoden 2011 valinnat listalle”. Ne ovat siis sellaisia hienoja jazzlevyjä, jotka ovat tehneet vaikutuksen kuluneen vuoden aikana. Levyt ovat satunnaisessa järjestyksessä; 1. Tonight At Noon: To Mingus With Love (Prophone Finnish Jazz, 2011)… rehevää, älykästä ja…