Toissapäivänä tuli täyteen tasan sata vuotta Thomas “Fats” Wallerin syntymästä. Pianistina, säveltäjänä ja viihdyttäjänä vaikuttanut Waller syntyi New Yorkin Harlemissa 21.5. 1904. Wallerin isä oli saarnamies, joka usein julisti sanaa ulkona kadunkulmissa, eikä “Fats” (eli “Läski”) ollut täyttänyt kymmentäkään, kun hän oli jo mukana säestämässä harmonilla. Muiden nuorten tavoin Fats kiinnostui oman aikansa populaarimusiikista, joka tuolloin oli pianolla soitettu ragtime. Vaikka isän mielestä ragtime tuli suoraan paholaisen verstaalta, poika jatkoi valitsemallaan uralla ja soitti jo 15-vuotiaana ammatikseen urkuja mykkäelokuvien taustalla.
Nuorukainen onnistui saamaan opettajakseen ajan ykköspianistin James P. Johnsonin, jonka suojeluksessa Wallerista kehittyi pian merkittävä stride-pianisti. Ragtimestä kehittyneessä stride-tyylissä pianistin vasen käsi luo hellittämättä eteenpäin loikkivan perusrytmin, jonka päälle oikea käsi punoo omat mutkikkaat koristeensa. Johnson ja Waller olivat muusikkoina itseoppineita, mutta muodollisen koulutuksen puuttumisesta huolimatta todellisia virtuooseja, joiden esiintymiset olivat täynnä tyyliä, näyttäviä eleitä ja Wallerin tapauksessa myös klovnimaista komiikkaa.
Fats Waller pääsi levyttämään ensimmäisten jazzmuusikkojen joukossa jo 1920-luvun alussa, ensin automaattipianoille tarkoitettuja pianorullia ja vuodesta 1922 lähtien oikeita äänilevyjä. Levytyksiä syntyikin satoja, pianosooloja, koomisia lauluja pianon säestyksellä, myöhemmin myös big band-jazzia. Eniten levytyksiä teki kuitenkin hänen oman yhtyeensä, “Fats Waller an His Rhythm“.
Laulujen julkaiseminen oli tuohon aikaan vielä levyttämistä tuottoisampaa bisnestä. Waller oli melodian kirjoittajana aivan Gershwinin ja Porterin luokkaa ja hän löysi sanoittajakumppanikseen Andy Razafin. Razaf oli oikealta nimeltään Andrea Razafinkeriefo, Madagaskarin kuningattaren veljenpoika, joka ymmärrettävistä syistä lyhensi nimensä napakammaksi. Kumppanusten kynästä syntyi monta vieläkin elävää hittiä, kuten “Honeysuckle Rose” ja “Ain´t Misbehavin´“. Waller ja Razaf pääsivät mukaan myös Broadwayn musiikkiteattereihin ja lopulta myös amerikkalaisen unelman huipulle Hollywoodin elokuvateollisuuteen.
Wallerin oli matkalla todella suureen maineeseen Bing Crosbyn ja Louis Armstrongin rinnalle. Tiellä oli vain yksi este, hänen oma persoonallisuutensa. Fats nimittäin ryyppäsi ankarasti jo hyvin nuorena. Ginipullo seisoi aina pianon kulmalla niin levytyssessioissa kuin esiintymisissäkin. Myös Wallerin ruokahalusta liikkui hurjia tarinoita, joiden mukaan hän saattoi pistellä illallisella yksinään kolme kananpoikaa ja kolme pihviä lisukkeineen tai tilata kuusi hampurilaista ja kaksitoista olutta. Ei siis ihme, että Wallerin terveys tuhoutui nopeasti ja kuoli joulukuussa 1943 vain 39-vuotiaana palatessaan Los Angelesista junalla joulunviettoon kotiinsa New Yorkiin.
24.5. 2004
Vastaa