Suomessa ilmestyy jazzkirjoja harvoin ja suomalaisesta jazzista kertovia kirjoja vielä harvemmin; Suomi-jazzin historiakin on kirjoittamatta. Viime vuonna ilmestyi kuitenkin Ilmari Vesterisen “Mäyränkolon jazzareita”, joka muistelee tunnetun Mäyränkolo-klubin historiaa ja 1950- ja 60-lukujen jazzilmapiiriä Suomessa.
Sodanjälkeisinä vuosina Suomi alkoi pikkuhiljaa avautua Länsi-Eurooppaa kohti. Kuten Tulenkantajat ennen toista maailmansotaa, suuntasivat monet kulttuurinnälkäiset nuoret jälleen tiensä Pariisiin. Metropoli oli Euroopan jazzkeskus 1940- ja 50-luvuilla ja amerikkalaiset jazzmuusikot esiintyivät aina kiertueillaan Pariisissa. Monet mustat muusikot jäivät sinne pysyvästi pakoon kotimaansa rasismia.
Nuoret suomalaiset kulttuurimatkaajat Pekka Mäyrämäki, Georg Donner ja Jacob Söderman kohtasivat Pariisin elävän jazzklubikulttuurin, johon he ihastuivat kovasti. Varsinkin St. Germain des Prés-klubi teki vaikutuksen ja kolmikko alkoi suunnitella klubin perustamista kotiin Helsinkiin.
Hanke toteutui vuonna 1957, kun Albertinkatu 20:ssä sijaitsevan vanhan puutalon toisen kerroksen huoneistoon syntyi seitsemän vuoden ajaksi Suomen merkittävin jazzklubi. Se sai nimekseen Old House Jazz Club, mutta klubi tunnettiin myös ahkerimman puuhamiehensä Mäyrämäen mukaan lempinimellä Mäyränkolo. Perimätiedon mukaan nimen antoi jazzmuusikko Olli Hämeen vaimo, jonka kerrotaan tokaisseen: “Että saatanan mäyränkolo! Siellä ne meidän ukot istuu kaiket yöt”.
Pariisilaisen esikuvansa mukaisesti Mäyränkolo oli kerho, jonne kävijän oli lunastettava jäsenkortti. Kun klubin suosio myöhemmin kasvoi, jäseneksi pääsyyn vaadittiin kahden jäsenen suositus. Klubin musiikki perustui kokonaan jameihin. Konsertteja siellä ei järjestetty ja niin klubi-illan alkaessa ei varmuudella tiedetty, millaista musiikkia olisi luvassa. Tyylillisesti Mäyränkolossa soitettiin yleensä ajan modernia jazzia, minkä monet dixieland-muusikot kokivat vieraaksi.
Klubista tuli jazzia harrastuksenaan soittaneiden vanhempien muusikoiden ja jazzista ammatin hankkineen nuoren sukupolven kohtauspaikka. Vanhaan polveen kuuluivat esimerkiksi klubin perustajat Pekka Mäyrämäki ja Georg Donner, nuoreen vaikkapa jazzissa yhä vaikuttavat Heikki Sarmanto ja Reiska Laine.
“Mäyränkolon jazzareita” kuvaa suomalaisen jazzin kiinnostavaa murrosvaihetta. Valitettavasti kirja itse ei ole yhtä kiinnostava, vaan se sortuu rakenteensa vuoksi turhaan toistoon. Ensin kirjoittaja kertoo, kuinka asiat olivat ja sitten haastateltavat joukolla todistavat samaa. Esimerkiksi haastateltavat vakuuttavat toistakymmentä kertaa, että klubissa tarjoiltiin salin puolella vain Coca-Colaa, Suomessa tuolloin suhteellisen uutta juomasuosikkia. Sen jälkeen muistellaan vielä useammin, kuinka alkoholia myytiin salaa ja luvatta vain salaperäisen keittiön puolella, minkä lukija uskoisi vähemmälläkin rautalangasta vääntämisellä. Rohkea tiivistäminen olisi siis tehnyt kirjalle terää.
Vesterinen, Ilmari: Mäyränkolon jazzareita. Totta ja tarua Old House Jazz Clubista ja suomalaisesta jazzmusiikista. WSOY 2006.
23.2.2007
Vastaa