Graham Collier & The Jazz Ensemble: The Third Colour


Brittiläinen säveltäjä ja orkesterinjohtaja Graham Collier on maansa jazzin uranuurtajia. Hän oli mm. vuonna 1963 ensimmäinen Berkleen musiikkikoulusta valmistunut britti. Sittemmin Collier on johtanut omia orkestereitaan, joissa on soittanut koko brittiläisen jazzin kerma. Hänen sävellyksiään on esitetty tilaustöinä eri jazzfestivaaleilla ja eurooppalaisilla radioasemilla. Nyt käsillä oleva tupla-CD sisältää neljä laajaa teosta, siis kaksi sävellystä kummallakin. Levytykset ovat peräisin Collierin 60-vuotisjuhlien yhteydestä, jolloin hän sai Lontoon jazzfestivaaleilla tilaisuuden esittää ison Jazz Ensemblensä kanssa uutta musiikkiaan kolmessa konsertissa.

Kaikki levyn sävellykset perustuvat teemojen rauhalliselle kehittelylle, orkesterin ja solistien väliselle jatkuvalle vuoropuhelulle ja välillä jopa free jazzin keinojen käytölle. Sävellyksissä on runsaasti tilaa sooloille, mutta toisaalta solistit pääsevät harvoin vapaaksi sooloilemaan aivan yksinään ilman muuta orkesteria. Sävellyksen kuultuaan kuulija kokee vaeltaneensa yhtyeen mukana matkan, joka johtaa hiljaisesta alusta välillä svengaavien vaiheiden kautta onnelliseen loppuun asti. Matkan kaari rakentuu loogisesti, mutta hiukkasen yllätyksettömästi. Hieman koleasta äänityksestä huolimatta “The Third Colour” on kiinnostava levy, vaikkakaan ei tarjoa mitään ennen kuulematonta, jos on tutustunut muiden eurooppalaisten isojen orkesterien työhön.

Graham Collier & The Jazz Ensemble: The Third Colour (ASC Records ASC CD28)

Ed Sarath; flyygelitorvi, Steve Waterman, Simon Finch; trumpetit, Hugh Fraser, Mat Colman; pasuunat, Karlheinz Miklin, Art Themen, Geoff Warren, Steve Main; saksofonit, Oren Marshall; tuuba, Roger Dean; kosketinsoittimet, Ed Speight; kitara, Andy Cleyndert; basso, John Marshall; rummut; Graham Collier; kapellimestari

Äänitys konserteissa Oris London Jazz Festivaaleilla marraskuussa 1997

12.6.2000


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.