André Sumelius Lift: Kaira


Taitavien soittajien kutsuminen yhtä aikaa studioon ei vielä automaattisesti takaa onnistunutta levytystä. Pelkkä tekninen taituruus ei riitä, sillä kaikessa taiteessa on aina kyse myös jostain muusta, sisällöstä ja merkityksestä. Rumpali André Sumeliuksen Lift-yhtyeen Kaira-levyllä tuota välttämätöntä ”jotain muuta” on tavallista rutiinilevytystä enemmän. Sumelius on koonnut yhteen kuusi huippumuusikkoa, kirjoittanut tukun voimallisia sävellyksiä, tuonut levyssessioihin vahvaa näkemystä koko levytyshankkeen suunnasta sekä sytyttänyt ja innostanut yhtyeen poikkeuksellisen sisäistyneeseen soittoon.

Norjalainen Arve Henriksen on joukon kansainvälisesti tunnetuin nimi. Hän soittaa kokeellisessa Supersilent-yhtyeessä ja on levyttänyt esimerkiksi Christian Wallumrødin, Jon Balken ja Trygve Seimin kanssa. Trumpetin ja saksofonin yhteissointi on jazzissa vanha idea, josta Kaira tarjoaa uuden muunnelman, kun Henriksenin stankomaista melankoliaa hehkuva ahdistunut trumpetti soi niin kauniisti yhteen Sonny Heinilän itsevarman tenorisaksofonin kanssa. Heinilä kuulostaakin olevan tätä nykyä todella hyvässä luomisvireessä. Hänhän esiintyi edukseen myös Samuli Mikkosen tuoreella 7 Henkeä-levyllä.

U-Street All Starsin ja vaikkapa LV-Orkesterin riveistä jo tutuksi tullut kitaristi Teemu Viinikainen maalaa nyt totuttua leveämmällä pensselillä. Viinikaisen soitossa on enemmän soundiseikkailuja ja vähemmän vikkeliä juoksutuksia. Vaikka Suomi-jazzin supertähti Severi Pyysalo jää tällä kertaa hieman taka-alalle, rikastuttaa toki hänen vibrafoninsa yhtyeen kokonaissointia.

Yhtyeenjohtaja André Sumelius itse on ainakin minulle Liftin tuntemattomin jäsen, sillä hän opiskeli ja työskenteli lähes kymmenen vuotta Yhdysvalloissa ja oli siis pitkään syrjässä Suomen jazzkuvioista. Nyt debyyttilevyllä hänen sounditietoinen ja vivahteikas rumpalointinsa kantaa koko yhtyettä yhdessä Uffe Krokforsin jylhän ja täyteläisen basson kanssa.

Kaira on siis erittäin hieno ja yhtenäinen kokonaisuus, joka tempaa kuulijansa hellittämättä omaan maailmaansa. Levyn monista vahvoista kappaleista kannattaa erikseen mainita kauniisti kaartuva ”Gepetto”, Arve Henriksenin voimakkaan ja epäsovinnaisen lauluäänen sävyttämä synkkä ”Turmoil” ja tumman melodinen ”Terra”. Heikkoa lenkkiä levyltä ei löydy, vaikka ”Cumbre Vieja”-kappaleella vierailevan Kari Ikosen moog-syntesoijan ujellus hieman ihmetytti.

André Sumelius Lift: Kaira (Abovoice)

Arve Henriksen; trumpetti, Sonny Heinilä; saksofonit ja huilut, Severi Pyysalo; vibrafoni, Teemu Viinikainen; kitara, Uffe Krokfors; basso, André Sumelius; rummut

10.4. 2003


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.