”Kolmostuoppi, kiitos!” ”Taputetaanks tällasten jälkeen?” ”Oks toi nyt se läskibasso?” ”Minen taputtanu kertaakaan – apurahajazzia!” Nämä ja monet muut Quartet Coyoten uuden levyn avausraidan äänimaailman todellisesta elämästä poimitut kommentit vievät kuulijansa hauskasti keskelle tavallista jazzklubia, jossa jazzyhtye yrittää valloittaa kuulijansa eri jazztyylejä kokeillen. Kokoonpanoltaan erikoislaatuinen viisimiehinen kvartetti uskaltaa jatkaa myös avauksen jälkeen vaativalla huumorilinjalla. Tarjolla on muistumia tutuilta kuulostavista sävelmistä, on valssia, rockia, skata, imelää viihdemusiikkia ja tietenkin mutkikkaita jazzteemoja. Välillä väännetään rautalankaakin Jarmo Saaren kitaran johdolla ja jossain vaiheessa Ikosen pianosoolo katoaa lähes tyystin lasien kilinän ja yleisön hälinän sekaan.
”TRJVK + voc” on paikoin hyvinkin hupaisaa kuunneltavaa ja maamme jazzmuusikkojen kermaan kuuluvat kokeneet lavakojootithan osaavat soittaa lähes mitä tahansa. Niinpä albumin soittotekninen toteutus on ihailtavaa ja varsinkin Manuel Dunkelin soolosuoritukset kohoavat paikoin levyn kevyesti ilottelevan yleisilmeen yläpuolelle. Yhtyeen tarkoitus tuoda huumorin lämpöä meille jazztosikoille on toki hyvä ja kannatettava, mutta kokonaisuutena levy ei täysin tavoita kestävämmän huumorin hykerryttävyyttä, vaan jää liiaksi kertakäyttövitsien tasolle.
Quartet Coyote: TRJVK + voc (Texicalli)
Ape Anttila; basso, Manu Dunkel; fonit, Kari Ikonen; koskettimet, Jarmo Saari; kitarat, pasuuna, Sami Kuoppamäki; rummut, lyömäsoittimet
13.10. 2004
Vastaa