Luulajan uusi ja komea Kulturens Hus oli 6.-8.11.2008 järjestetyn Music On Top – jazzfestivaalin tapahtumapaikka. Kulttuuritalo on Norrbottenin Big Bandin ja kamariorkesterin kotikenttä sekä viihtyisä kulttuurikeskus, jossa majailevat myös taidemuseo ja kirjasto. Jazzfestivaali oli ruotsalais-suomalais-norjalaisen yhteisprojektin hedelmiä ja se esitteli etupäässä pohjoista musiikkia Luulajasta, Tromssasta ja Oulusta, vaikka muutama etelän esiintyjäkin oli mukana.
Musiikki soi kaikkiaan neljällä esiintymislavalla; isossa konserttisalissa, intiimissä pikkusalissa sekä ravintolan ja kahvilan lavoilla. Kaikkea tarjolla ollutta ei ehtinyt kuunnella, sillä ohjelmassa oli yli kolmekymmentä eri kokoonpanoa. Lisäksi ohjelman rakenne pakotti tekemään valintoja, jos halusi keskittyä kuuntelemaan kokonaisia konsertteja.
Perjantain (7.11.) alkuillassa kitaristi Terho Keskitapio Quartet edusti Pohjois-Suomen jazzia. Kvartetin ohjelmistona oli etupäässä tuttuja standardeja, joista se työsti helposti kuunneltavaa ja liian yllätyksetöntä perusjazzia. Trumpetisti Jan Allan on ruotsalaisen jazzin suuria nimiä, joka esiintyi yhdessä Luulajassa amerikkalaisen saksofonistin Jack Wilkinsin kanssa ideanaan esittää musiikkia Atlantin molemmilta puolilta. Sekstetin kokonaissoundi oli vivahteikas ja kokonaisuus cool jazzista ponnistavaa akustisesta svengiä kauneimmillaan. Amerikkalainen laulaja Deborah Brown oli myös vahvasti uskollinen jazzin perinteille. Brown lauloi vaivattomasti Ella Fitzgeraldin hengessä säestäjänään aina vakuuttava Norrbotten Big Band.
Sen sijaan JazzKamikaze, Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista kotoisin olevien nuorten miesten kvintetti, haastoi rohkeasti perinteisen jazzin rajoja, kun se lähestyi elekieleltään ja soundeiltaan rockia. Raivoisan intensiivisesti esiintyneen yhtyeen ohjelmistoon kuului myös Nirvanan ”Smells Like Teen Spirit”. Rockia ja elektroniikkaa käytti rakennuspuina myös ruotsalainen omaperäinen ja hieman omalaatuinen Oddjob, joka kehitteli ideoitaan kärsivällisesti ja väliin hapuillen. Lopulta Oddjob pääsi JazzKamikazea syvemmälle ja sen vankan rytmisen pohjan alla piili melankolinen vakavuus.
Jostain syystä tapahtuman ohjelmarunko oli hieman tasapainoton. Suurin osa kiinnostavasta musiikista oli sijoitettu perjantai-iltaan. Lauantaina (8.11.) oltiin enemmän opiskelijabändien varassa ja yleisöäkin näytti olevan perjantaita vähemmän. Ilta tarjosi toki omat kohokohtansa, joista ensimmäinen oli duo Samuli Mikkonen & Markku Ounaskari. He esittivät lähes kokonaan vapaata improvisaatiota ilman tarkempaa ennakkosuunnittelua. Melodisen runolliset improvisaatiot jäsentyivät ehjiksi kokonaisuuksiksi duon tarkan keskinäisen kuuntelun ja kommunikaation kautta. Hyväksi lopuksi kaksikko herkisteli tutun kansansävelmän ”Läksin minä kesäyönä käymään”.
Ison salin päätapahtuma lauantaina oli laulaja Sami Pitkämön ja Oulu All Star Big Bandin uskottava ja viihdyttävä Frank Sinatra –tribuutti, jonka innostunut yleisö otti suorastaan seisoen vastaan. Koko tapahtuman viimeinen esitys palkitsi lopulta ne, jotka jaksoivat vielä jäädä paikalle lauantain kääntyessä jo sunnuntain puolelle. Romanialaissyntyisen pianistin Ion Baciun taitava ruotsalainen kvintetti tarjosi tunnelmaltaan vahvan konsertin, joka kohosi kevyesti tavanomaisen yläpuolelle. Esitystä leimasivat hienot sävellykset, keskittynyt esiintyminen ja luontevasti hengittävä svengi.
Music On Top:
– EU -projekti, jonka tarkoituksena on edistää valtakuntien rajoja ylittävää musiikkiyhteistyötä pohjoisessa
– projektissa ovat mukana Norrbottens Musiken Ruotsista, Oulu Sinfonia ja Oulun Konservatorio Ruotsista sekä Tromsø International Jazzfestival Tromssasta
– Music On Top järjestettiin vuonna 2009 Tromssassa ja vuonna 2010 Oulussa
Julkaistu Pohjolan Sanomissa.
Vastaa