Sotaa väreissä

Sotilas soittaa harmonikkaa. Kuva: Kim Borg/SA-kuva.

Sotilas soittaa harmonikkaa. Kuva: Kim Borg/SA-kuva.

SA-kuva-arkisto julkaisi tänään veteraanipäivän kunniaksi lisää mielenkiintoista kuvamateriaalia. Nyt julkitulleet noin 800 kuvaa ovat poikkeuksellisesti värikuvia. Värifilmien olivat 1940luvulla vielä kalliita ja niinpä niitä käytettiin aika harvoin. Värikuvilla ei myöskään ollut käyttöä sen ajan lehdissä.

Kuvia selatessa syntyy vaikutelma, että värifilmiä on hinnasta huolimatta käytetty välillä yllättävän huolettomasti. Kuvien joukossa on aika paljon keskinkertaisia kuvia, mm. ihan tavallisia maisemakuvia.

Joukkoon mahtuu luonnollisesti monta todella hienoakin kuvaa. Myöhemmin oopperalaulajana merkittävän uran tehnyt Kim Borg oli valokuvauksen harrastaja ja palveli TK-kuvaajana. Hänen rohkeasti rajattu kuvansa haitaria soittavasta sotilaasta on taidokasta työtä.

Sodan kuvastoa on tietenkin tottunut katsomaan mustavalkoisena. Värit tuntuvat lisäävän kuvastoon uuden ulottuvuuden. Vaikka alunperin diafilmille kuvattujen kuvien sävymaailma on hillityn pelkistynyt, tuovat värit sota-ajan maailman lähemmäs ja enemmän iholle.

Tutustu SA-kuva-arkiston kuviin: SA-kuva-arkisto.

Kategoria(t): Valokuvaus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.