Avainsana: joulu
-
Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet: Joulu, joulu, jul (We Jazz, 2022)
Laulaja Emma Salokoski ja Ilmiliekki Quartet ovat hiljentyneet kolmannella yhteisellä albumillaan joululaulujen äärelle. Levyllä on kolme uutta, yhtyeen omaa tuotantoa olevaa laulua, mutta pääosan albumista valtaavat perinteiset laulut. Mukana on kaksi vanhaa ruotsalaista klassikkoa (”Gläns över sjö och strand” ja ”När det lider mot jul”,) sekä sellaiset kaikille tutut sävelmät kuten “En etsi valtaa loistoa”,…
-
Koulujen joulujuhlista – vielä kerran
Vääntö koulujen joulujuhlista ja niille sopivasta paikasta näyttää vain jatkuvan. YLE jatkaa uutisointia aiheesta, vaikka kyse on oikeastaan hyvin yksinkertaisesta jutusta. Koulun joulujuhlan ainoa sopiva pitopaikka on koulu. Koulun joulujuhla on koko koulun syyslukukauden päätösjuhla, johon kaikkien koulun oppilaiden ja henkilökunnan jäsenten täytyy olla helppo osallistua. Se ei ole hengellinen tilaisuus, eikä koskaan jumalanpalvelus. Kirkko…
-
Sointi Jazz Orchestra – Tiernapojat (SJO, 2017)
Tiernapojat ovat kiinnostava jouluperinne, jonka esitystavan, tekstin ja musiikin juuret ulottuvat jopa keskiaikaisiin kulttuurikerrostumiin saakka. Näin tähtipoikien tarina on vaikkapa joulukuusiperinnettä vanhempaa perua. Esikoislevyllään vakuuttanut (”Syntymä”, 2016) Sointi Jazz Orchestra on tarttunut rohkeasti Tiernapoikien muinaisiin sävelmiin ja tehnyt niistä oman big band -versionsa. Orkesteri laventaa yleensä noin varttitunnin mittaisen näytelmän kokonaisen konsertin mittaiseksi. Pituutta lisäävät…