Avainsana: Selma Savolainen
-

Mikko Innasen uusi kvintetti: Ääniä, tavallaan (Fiasko Records, 2025)
Saksofonisti Mikko Innanen on julkaissut tänä vuonna peräti kahdeksan albumia, joista osa toki jo vuosia sitten tallennettua musiikkia. Esittelin keväällä täällä blogissa niitä Innasen uutuuksia, jotka kuuluvat Fiasko Recordsin katalogiin. (Lue täältä lisää: Löytöjä Mikko Innasen arkistosta.) Nyt kuuntelussa on Innasen pitkän uran ensimmäinen laululevy ”Ääniä, tavallaan”, jonka suomenkielisiin runoihin sävellettyjä lauluja tulkitsee osuvalla suomenkielisellä…
-

Selma Savolainen: Horror Vacui (Whirlwind Recordings, 2023)
Laulaja Selma Savolainen on koonnut uudelle levylleen vahvan soittajajoukon, jolla on takanaan kokemuksia viime vuosien suomalaisen jazzin mielenkiintoisimmista yhtyeistä. Savolainen itse on laulanut Signe-lauluyhtyeessä ja omassa Selma Judit Alessandra-yhtyeessään. Pianisti Toomas Keski-Säntti ja rumpali Okko Saastamoinen tunnetaan OK:KO-kvartetista, saksofonisti Max Zenger ja trumpetisti Tomi Nikku esimerkiksi omista yhtyeistään ja basisti Eero Tikkanen ennenkaikkea Moposta. Kun…
-

Mikko Sarvanne Garden: Heräämisen valkea myrsky (Mikko Sarvanne, 2022)
Kun pari vuotta sitten olin kuunnellut AINON-yhtyeen ensimmäistä albumia ”Drought” (We Jazz, 2020), pohdiskelin täällä blogissa, kuinka musiikilliset raja-aidat käyvät yhtyeen musiikissa tarpeettomiksi. (En toista nyt mietteitäni, ne voi käydä lukemassa täältä: AINON: Drought.) Nyt kuunneltavaksi tullut säveltäjä Mikko Sarvanteen johtaman Garden-yhtyeen esikoislevy toi mieleeni niin nämä pohdiskelut kuin juuri AINON-yhtyeen ja sen musiikillisista raja-aidoista…
-
Selma Juudit Alessandra: Rubicon Songs (Selma Juudit Alessandra, 2019)
Elokuussa 2016 Selma Savolainen Quartet esitti Tenho Restobarissa uuden kappaleen, jolla ei ollut vielä nimeä. Esitys tallennettiin videolle ja kun kappale julkaistiin myöhemmin Youtubessa, se oli saanut nimen ”Miles Apart”. Laulu on akustisen yhtyeen säestämä melodinen ja vähäeleinen jazzvaikutteinen balladi. Sama kappale on mukana kolmen vuoden päästä Selma Savolaisen uudella levyllä. Yhtyeen nimi on nyt…