
Saksalaisen Thomas Höpkerin kuva syyskuun 11. päivän terrori-iskusta on jo muodostunut ikoniseksi kuvaksi koko maailmaa järkyttäneestä tapahtumasta. Kuultuaan tapahtumasta Höpker kuvajournalistina pyrki luonnollisesti tapahtumapaikalle tai ainakin sen läheisyyteen. Matkalla hän näki suorastaan idyllisen näköisen joukon nuoria kaupunkilaisia istuskelemassa ja juttelemassa näennäisen huolettomasti. Samaan aikaan taustalta kohosi synkeän musta savu juuri luhistuneiden World Trade Centerin rakennusten raunioilta.
Höpker pysähtyi kuvaamaan kolme kuvaa näkymästä ja jatkoi matkaansa. Hän piti yllä näkyvää kuvaa liian monitulkitaisena ja hämmentävänä, eikä hän julkaissut sitä heti tuoreeltaan. Kuva tuli julkisuuten vasta viisi vuotta myöhemmin osana laajaa Höpkerin retrospektiivistä näyttelyä vuonna 2006. Katsojien vahvat reaktiot kohottivat kuvan esille näyttelykokonaisuudesta ja kuluneet vuodet ovat vain vahvistaneet kuvan symbolista asemaa:
The people in the foreground are us. We are the ones whose lives went on, touched yet untouched, separated from the heart of the tragedy by the blue water of time, which has got ever wider and more impossible to cross.
Jonathan Jones: The meaning of 9/11’s most controversial photo. The Guardian 11.9.2011
Lisätietoja
Thomas Höpker kirjoitti kuvan taustoista vuonna 2006 The Slate-lehdessä: I Took That 9/11 Photo.
Eräs kuvassa esiintyvistä henkilöistä on Walter Sipster. Hän kirjoitti kuvasta ja saamastaan palautteesta The Slate-lehdessä vuonna 2006: It’s Me in That 9/11 Photo.
Vastaa