Kategoria: Valokuvaus

  • Sotaa väreissä

    SA-kuva-arkisto julkaisi tänään veteraanipäivän kunniaksi lisää mielenkiintoista kuvamateriaalia. Nyt julkitulleet noin 800 kuvaa ovat poikkeuksellisesti värikuvia. Värifilmien olivat 1940luvulla vielä kalliita ja niinpä niitä käytettiin aika harvoin. Värikuvilla ei myöskään ollut käyttöä sen ajan lehdissä. Kuvia selatessa syntyy vaikutelma, että värifilmiä on hinnasta huolimatta käytetty välillä yllättävän huolettomasti. Kuvien joukossa on aika paljon keskinkertaisia kuvia,…

  • Kuva ja noin sata sanaa 17 – Jazzkvartetti

    Jukka Perkon kvartetti soitti keväällä 2013 Oulussa. Konserttipaikalla oli mahdollista kuvata lavan sivulta, jolloin sain koko yhtyeen mahtumaan kuva-alalle. Näin kuvaan tallentui kaikkia hyviä jazzyhtyeitä yhdistävä tarkkaavainen yhteispeli, pienillä eleillä ja ilmeillä toimiva kommunikaatio. Lavalla käytettiin voimakkaan valaistuksen lisäksi paljon myös teatterisavua, joka osittain piilotti saksofonia soittavan yhtyeenjohtajan taka-alalle. Toisaalta savuverho luo kuvaan myös syvyysvaikutelmaa,…

  • Vanha jazzkuva – Buddy Bolden yhtyeineen vuonna 1905

    Trumpetisti Buddy Boldenia (1877 – 1931) pidetään ensimmäisenä nimeltä tunnettuna jazzmuusikkona. Hänen kerrotaan yhdistäneen aikalaisia rennommin svenganneeseen musiikkiinsa vaikutteita ragtimesta, bluesista, marssimusiikista ja mustien gospelista. Hän ei ilmeisesti levyttänyt musiikkiaan ainakaan virallisesti. Tosin jotkut Boldenin soittokumppanit muistelivat vahalieriölle eli fonografille tallennettua levytystä, jota ei kuitenkaan koskaan ole löydetty. Alkoholismista ja mielenterveysongelmista kärsinyt Bolden vietti elämänsä…

  • Kuva ja noin sata sanaa 16 – Mökin mummo

    Vanhoja negatiiveja selatessa löysin talvella 1980 ottamani kuvan vanhasta mökin mummosta. Kuvassa istuu katetun kahvipöydän äärellä Ilomantsin Marjovaaran kylässä, siis lapsuuden kotikylässäni, elänyt Hilja Huurinainen. Hän asui pienessä mökissä yksikseen leskenä. Mökki oli niin pieni, että olin kuulemma pienenä poikana epäillyt sen kutistuneen pesussa. Kuva on ehkä ensimmäisiä kuvia, joita olen ottanut perhe- tai kaveripiirin…

  • Asetelma – Still Life

    Kuvasin asetelmia vesilasin kanssa Tornion kameraseuran kuukausikilpailua varten. Kilpailu ratkeaa huomenna (2.2.2014).

  • Liskojazzia Torniossa

    Pianisti, rumpali, yhtyeenjohtaja, organisaattori Jussi Fredrikssonin johtama Fredator yhtye vieraili Torniossa 25.1.2014. Suomen Jazzliiton kiertueella ollut kvintetti soitti mukavasti svengaavaa groovejazzia Lappian Musiikkitalolla. Yhtyeessä soittivat Fredator (rummut, sävellykset), Joakim Berghäll (saksofonit), Jorma Kalevi Louhivuori (trumpetti), Severi Pyysalo (vibrafoni) ja Teemu Åkerblom (basso).

  • Kuva ja noin sata sanaa 15

    Tämä Jerevanin Vernissage-torilla kuvaamani mattokauppias on ilman muuta poseerauskuva. Siinä on mukana aimo annos pönötystäkin. Vaikka kuvasta välittyy kauppiaan ylpeys myymistään tuotteista, se ei ole muotokuvana erityisen ihmeellinen. Miehen katsekin jää turhan paljon varjoon ja arvailujen varaan. Valitsin kuitenkin kuvan tarkasteltavaksi siinä vallitsevan valon ominaisuuksien takia. Valo piirtää esille kauppiaan hartiat, kädet, pään ja esiteltäväksi…

  • Asetelma – Vesilasi, haarukka ja kirja

    Asetelma on klassinen aihe. Pyrin tässä selkeyteen ja yksinkertaisuuteen. Mustavalkoisuus sopii mielestäni tähän oikein hyvin.

  • Kuva ja noin sata sanaa 14

    Kuva on peräisin elokuulta 2008, jolloin osallistuin Hailuodolla järjestettyyn työpajaan, jonka aiheena oli ”Aika ja paikka valokuvassa”. Vaikuttava ympäristö houkutteli luonnollisesti kokeilemaan maisemakuvausta. Vaeltelin varsinkin iltaisin kameran ja jalustan kanssa pitkin saaren hiekkarantoja.  Tarkkailin kaikessa rauhassa yöksi vaihtuvaa iltaa ja sen pikku hiljaa vähenevää valoa. Pakollisten auringonlaskukuvien jälkeen koetin välttää tavallisten aihepiirin tavallisimpia maneereja. Niinpä tässä…