Kategoria: Valokuvaus
-
Instant Light – Andrei Tarkovskin Polaroid-kuvia
Venäläinen elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski (1932 – 1986) hankki itselleen Polaroid-kameran 1970-luvun loppupuolella. Tarkovski käytti kameraansa ahkerasti ja tallensi esimerkiksi perhettään, vaimoaan Larissaa, poikaansa Andreita ja tämä Dak-koiraa datsallaan Mjasnojen kylässä Moskovan lähellä. Kuvauskohteina olivat myös Mjasnojen maisemat ja interiöörit. ”Instant Light” (Thames & Hudson, 2012) on alunperin vuonna 2006 ilmestynyt kirja Tarkovskin Polaroid-kuvista, joita kirjaan on valikoita 62…
-
Lunch atop a Skyscraper
Kaikki varmaan ovat nähneet julisteena yllä olevan huikaisevan valokuvan pilvenpiirtäjän rakennusmiehistä ruokataukoaan pitämässä. Miehet istuvat huolettoman näköisinä Rockefeller Centeriin kuuluvan GE Buildingin rakennustyömaalla. Kuvan on ottanut Charles C. Ebbets 29.9.1932. Kuva ilmestyi ensimmäisen kerran tuoreeltaan 2.10.1932 New York Herald Tribunen sunnuntailiitteessä. Valokuvan syntyvaiheet ovat olleet pitkään unohduksissa ja Ebbets varmistui kuvaajaksi vuonna 2003. Kuvan vaiheista…
-

Heikki Willamon ”Vuosi metsässä” – Näyttely ja kirja
Olen suhtautunut luontokuvaukseen aina hieman ristiriitaisesti. Toisaalta voin ymmärtää, kuinka valtavasti työtä ja kärsivällisyyttä hyvät luontokuvat vaativat. Luontokuvalla näyttää joskus olevan myös journalistista merkitystä, mistä hyvä kotimainen esimerkki on Suomen Luonto-lehti ja sen tapa käyttää luontokuvia. Ja ovathan Hannu Hautala, Eero Kemilä, Jorma Luhta ja juuri nyt Torniossa näyttelyä pitävä Heikki Willamo hienoja valokuvaajia, joilla…
-

Goran Kajfeš – X/Y
Ruotsalainen trumpetisti Goran Kajfeš sai tämän vuoden Nordic Music Prizen levyllään ”X/Y ”. Palkinto meni oikeaan osoitteeseen, sillä levy on poikkeuksellisen hieno tuote niin musiikillisen sisältönsä kuin myös visuaalisesti korkeatasoisen ulkoasunsa puolesta. ”X/Y ” on tupla-CD, jonka X-levy on salaperäistä, etnovaikutteista groovea, samaan tapaan itsepintaista ja vangitsevaa kuin Kajfešin Oddjob-yhtyeen musiikki. Vaikuksen tekee myös Kajfešin…
-

Unela – hiljaisuuden musiikkia
Johanna “Yona” Louhivuori (laulu), Jukka Perko (saksofonit) ja Samuli Kosminen (elektroniikka ja lyömäsoittimet) kävivät tänään (22.2.2012) Suomen Jazzliiton kiertueella Torniossa. YouTube-videon perusteella en osannut odottaa konsertilta etukäteen oikein mitään. Arvelin vain, että kyseessä on sellaista kelluvaa meditaatiota, josta en koskaan ole suuremmin välittänyt. Konsertti oli kuitenkin kiehtova unikuvien ja soundien virta. Ohjelmisto koostui ilmeisesti etupäässä…
-

Syksyn valoa
Kuvaesitys syksyn kuvista; kun valo hiipuu pois.
-
3 x valokuvakirja romaneista
1. Josef Koudelka: Gypsies (Aperture, 2011) Valokuvaaja Josef Koudelka kuvasi itäisen Slovakian romaneja vuosina 1962 – 68 tarkoituksenaan julkaista materiaali kirja Prahassa, siis silloisessa Tšekkoslovakiassa. Hanke lykkääntyi, kun Koudelka emigroitui Pariisiin vuonna 1970 ja kirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1975 sekä ranskalaisen Delpiren ranskankielisenä sekä Aperturen englanninkielisenä versiona ”Gypsies”. Kirjasta tuli dokumenttikuvauksen korkealle arvostettu klassikko,…