
Huhtikuisella Armenian matkalla (katso kuvallinen matkakertomus: Armenian huhtikuu 2026.) kuvasin muutaman rullan mustavalkoisia kuvia. Nyt sain filmit kehitettyä ja kävin tuloksia läpi skannerin avulla. Lopullisena tarkoituksena on vedostaa oikeita paperikuvia, mutta julkaisen nyt nopeasti eräajona skannatuista negatiiveista sarjan, jonka kuvasin Armenian toiseksi suurimman kaupungin Gyumrin laajalla markkinatorilla.
Kuvasin nämä kuvat Agfa APX 100 -filmillä, joka näytti toimivan hyvin torin hankalissa valaistusoloissa. Kuljeskelimme torilla iltapäivän jyrkässä valossa, jolloin kirkkaasti valaistujen ja tumman varjoon jäävien paikkojen välillä syntyi suuri kontrasti mutta skannattujen negatiivien perusteella filmi selviytyi olosuhteissa kelvollisesti. Lopullisena testinä pidän siis kuitenkin vasta paperivedosta, joten palaan näihin kuviin vielä myöhemmin uudelleen.
Kävin samaisella Gyumrin torilla jo vuoden 2011 matkalla. Nyt minulle jäi sellainen tuntemus, että torikauppiaat suhtautuivat valokuvaajaan huomattavasti epäluuloisemmin kuin aikaisemmin, sillä suurin osa kauppiaista kieltäytyi kuvaamisesta heti suoralta kädeltä. Kuluneiden viidentoista vuoden aikana kuvaympäristössä on tapahtunut ainakin yksi valtava muutos, nimittäin sosiaalisen median nousu. Ehkäpä Gyumrin torikauppiaita arveluttaa mahdollisuus joutua osaksi ulkomaalaisen valokuvaajan kuvavirtaa?


Vastaa