Tekoäly on ollut niin paljon esillä viime aikoina, että sitä täytyi testata. Määräsin tekoälyn (DALL-E) ”maalaamaan” jazzaiheisia maalauksia erilaisilla tyyleillä. Lopputulokset eivät ole mielestäni hullumpia, harrastajamaalari voisi tällaisia tehdä eri taidehistorian ajanjaksoihin tutustuessaan.
On ilmeistä, että erilaisiin kuvitustarkoituksissa tekoäly varmasti korvaa ihmisen tekemää työtä piirtäjänä/graafikkona. Tekoälylle ohjeita antavan käyttäjän on tietenkin hyvä tietää jotakin taiteilijoista ja taidesuuntauksista. Joskus tekoäly osoittautui näissäkin kuvissa itsepäiseksi. Kun pyysin kuva saksofonistista, se vain tarjosi trumpetisteja, jopa kitaristikin oli tarjolla.











Vastaa