Avainsana: katukuvaus
-
Saul Leiter (1923 – 2013)
Amerikkalainen valokuvaaja Saul Leiter (s.1923) kuoli 89-vuotiaana 26.11.2013. Pittsburghissa syntynyt Leiter kasvoi ortodoksijuutalaisessa perheessä ja hänestä piti alunperin tulla rabbi. Leiter jätti teologianopinnot 23-vuotiaana vastoin perheensä tahtoa ja muutti New Yorkiin opiskelemaan taidemaalausta. Leiter siirtyi kuitenkin valokuvauksen pariin mmm. W.Eugen Smithin kannustamana. Hän ei kuitenkaan koskaan jättänyt maalausta, vaan jatkoi maalaamista elämänsä loppuun saakka. Leiter…
-
Alkulämpöä Iissä
Iissä järjestettiin 30.-31.8.2013 toisen kerran Valto Pernu Photo Marathon. Maamme viimeiseksi mainitun torikuvaajan, iiläisen Valto Pernun mukaan nimettyä valokuvauskilpailua edelsi yhden päivän Alkulämpö-työpaja, jota vetämään oli saatu Sami Kero, Hesarin monesti palkittu lehtikuvaaja. Työpajan tarkoituksena oli lähestyä valokuvausta katukuvauksen näkökulmasta Työpajan aluksi Sami esitteli omaa työtään näyttämällä omia kuviaan ja kertomalla mukavasti niiden taustoista. Esillä…