Avainsana: Manuel Hermia
-
Neljä uutta kotimaista – Dalindèo, Mia Simanainen, Superposition & Orchestra Nazionale della Luna
Dalindèon uuden viisiraitaisen, noin kaksikymmentä minuuttia kestävän EP:n syntyyn vaikutti yhtyeen johtajan Valtteri Laurell Pöyhösen kiinnostus globaalin rahatalouden ja asekaupan kaltaisiin nykyajan ongelmiin. Vakavat aiheet ovat vakavoittaneet ja tummentaneet yhtyeen aikaisemmin jopa riehakkaita äänenpainoja. Hitaasti hiipivä ja painostava “Follow the Dark Money pt.2” ja Jimi Tenorin vierailevan saksofonin hallitsema “Merchants of Misery” nousevat esille erityisen…
-
Orchestra Nazionale Della Luna – tuoretta eurooppalaista jazzia
Kari Ikosen ja belgialaisen saksofonistin Manuel Hermian johtama kansainvälinen kvartetti on humoristisesti nimetty Kuun kansallisorkesteriksi. Vuonna 2015 perustettu yhtye on kuulemma nopeasti noussut Maan seuralaisen suosituimpien yhtyeiden joukkoon. Kvartetin ensimmäisellä levyllä on myös kieli poskella nimettyjä sävellyksiä ja Ikosen omilta levyiltä tuttua sanaleikittelyä jatkavat sellaiset nimet kuin “Itämerengue” ja “Anastasia anastaa sian”. Mutta alun “avaruuskuulutusta”…