Avainsana: oud

  • Wishamalii: Al-Bahr (Nordic Notes, 2024)

    Wishamalii: Al-Bahr (Nordic Notes, 2024)

    Euroopan ja Afrikan mantereen rajalle Välimerelle on avautunut kipeä ja ammottava avohaava, kun viimeisen kymmenen vuoden aikana jo yli 30000 ihmistä (siis Tornion ja Haaparannan kuntien yhteinen väkimäärä) on hukkunut merta ylittäessään (Lähde: Missing Migrants Project). Kuva rannalle ajautuneen kaksivuotiaan Alan Kurdin ruumiista on noussut traagisten tapahtumien vertauskuvaksi. Juuri niin monen haudaksi koituneeseen Välimereen viittaa…

  • Jussi Reijonen: Three Seconds | Kolme Toista (Challenge Records, 2022)

    Jussi Reijonen: Three Seconds | Kolme Toista (Challenge Records, 2022)

    Kitaristi ja oud-luutunsoittaja Jussi Reijonen on syntynyt Rovaniemellä, mutta on elänyt sen jälkeen lapsuutensa ja nuoruusvuotensa eri puolilla maailmaa, Lähi-idässä, Afrikassa, Yhdysvalloissa ja nykyisin myös Hollannissa. Toisen albuminsa kansitekstissään Reijonen kertoo, kuinka levyn musiikki sai alkunsa, kun pitkään sävellystyötä estäneet luovuuden lukot korona-ajan eristyksessä avautuivat. Reijonen jalostaa eri kulttuuripiireissä kasvamisesta syntyneet juurettomuuden kokemukset ahtaita luokitteluja…