Kitaristi ja oud-luutunsoittaja Jussi Reijonen on syntynyt Rovaniemellä, mutta on elänyt sen jälkeen lapsuutensa ja nuoruusvuotensa eri puolilla maailmaa, Lähi-idässä, Afrikassa, Yhdysvalloissa ja nykyisin myös Hollannissa. Toisen albuminsa kansitekstissään Reijonen kertoo, kuinka levyn musiikki sai alkunsa, kun pitkään sävellystyötä estäneet luovuuden lukot korona-ajan eristyksessä avautuivat.
Reijonen jalostaa eri kulttuuripiireissä kasvamisesta syntyneet juurettomuuden kokemukset ahtaita luokitteluja pakenevaksi musiikiksi, jota voi toki, paremman nimityksen puutteessa, kutsua maailmanmusiikiksi. ”Three Seconds | Kolme Toista” on viisiosainen ikään kuin yhdeksi kertomukseksi hahmottuva sarja, joka houkuttelee kuulijansa kuuntelemaan koko teoksen alusta loppuun saakka.
Basson ja rumpujen yhteispeli (neljännen osan groove!) sekä trumpetin soundi muistuttavat paikoin jazzista, kun taas melodiat ja monimutkaiset rytmit nostavat puolestaan mielikuvia Lähi-idästä ja Afrikasta. Eikä ajatus kamarimusiikistakaan liene aivan väärä, kun kuuntelee vaikkapa sarjan hienovaraisen kommunikaation leimaaman kolmannen osan (Katso videoversio alla).
Levyllä soittaa yhdeksänhenkinen orkesteri, jonka muut muusikot ovat kotoisin Yhdysvalloista, Turkista, Palestiinasta, Jordaniasta/Irakista ja Japanista. Orkesteri soittaa keskittyneesti ja onnistuu toteuttamaan sekä Reijosen musiikin rikkaat sointivärit että laajan dynamiikan, joka ulottuu yksittäisistä sooloäänistä tai parin kolmen soittimen ryhmistä koko orkesterin voimallisiin soundimassoihin ja hitaasti hiipuvaan läpikuultavaa loppuun.
Vaikka ”Three Seconds | Kolme Toista” ilmestyi viime vuoden puolelle, lisään sen blogin kuuntelusuositusten listalle: “Vuoden valinnat 2023”.
Jussi Reijonen: Three Seconds | Kolme Toista (Challenge Records, 2022)
Jussi Reijonen, sähkö-, nauhaton ja klassinen kitara sekä oud-luuttu, Jason Palmer, trumpetti ja flyygelitorvi, Vancil Cooper, rummut, Kyle Miles, basso, Bulut Gülen, pasuuna, Utar Artun, mikrotonaalinen piano, Layth Sidiq, viulu, Naseem Alatrash, sello, Keita Ogawa, lyömäsoittimet
Vastaa