Kesämatkan varrelle sattui kolme mielenkiintoista valokuvanäyttelyä. Näyttelyt olivat kaikki aivan erilaisia, vaikka niitä yhdistääkin laajasti käsitettynä dokumentaarisuus, valokuvauksen realismi.
Pieter Hugo: This Must Be The Place
Ludwig Museum, Budapest
Budapestin Ludwig-museo esitteli eteläafrikkalaisen Pieter Hugon töitä, jotka on valittu kuvaajan uran eri vaiheilta. Hugon aiheena on Afrikka ja afrikkalaiset ihmiset. Suurin osa töistä oli isokokoisia muotokuvia, jotka hän kuvaa Hasselbladin ison filmikoon kameralla.
Kuvaajan kohteet ovat hyvin tietoisia siitä, että heitä kuvataan. Hugo ei ole katukuvaaja tai tapahtumien dokumentoija. Hänen kuvaamansa ihmiset katsovat suoraan kameraan, poseeraavat.
Hugo työstää kuvistaan laajoja sarjoja. Mieleenpainuvimpia olivat hyeenoiden ja apinoiden kanssa ihmisiä viihdyttävää nigerialaista esiintyjäryhmää kuvaava ”The Hyena & Other Men” ja Ghanassa länsimaista laivatusta elektroniikkajätteestä avotulen avulla metalleja erottelevia ihmisiä kuvaava ”Permanent Error”.
Näyttely oli vaikuttava kokonaisuus valokuvaajalta, jonka työhön kannattaa ehdottomasti tutustua.
Steve McCurry
Taidehalli, Helsinki
Steve McCurry on tietenkin maailman kuuluisimpia valokuvaajia ja monet hänen värikylläisistä kuvistaan oli jo ennalta tuttuja. Näyttelyn kuvat olivat pantu esille teemoittain, kuten esimerkiksi erilaiset uskonnolliset rituaalit, työ, vesi ja muotokuvat. Esillä on myös tunnettu vihreäsilmäisen afgaanitytön muotokuva, samoin kuin kuva hänestä aikuisena naisena. Myös McCurryn kuvattavakseen saaman viimeisen Kodachrome-filmirullan tarina kerrotaan näyttelyssä.
Näyttely vahvisti kirjoista ja nettikuvista saamaani vaikutelmaa McCurrysta; taidokasta, värikästä ja humaania dokumentaarista valokuvausta, josta kuitenkin jää hieman pinnallinen jälkimaku. Kuvista kaipaa kaikkein parhaimmille valokuville ominaista selittämättömän salaisuuden henkeä.
Puut ovat runoja
Sinebrychoffin taidemuseo, Helsinki
Puut ovat runoja-näyttelyssä Kristoffer Albrechtin, Taneli Eskolan, Ritva Kovalaisen ja Pentti Sammallahden valokuvat kohtaavat Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmista taiten valittuja maalaustaidetta ja grafiikkaa.
”Puut ovat runoja” on eräs parhaimmista näyttelyistä, jota olen koskaan päässyt näkemään. Kaikkia esillä olevia teoksia yhdistää tietenkin puut, mutta kyse ei ole yksinkertaisesta luonto- tai maisemakuvauksesta. Kuvissa esiintyy paljon ihmisiä ja monissa kuvissa on kyse ihmisen muokkaamasta kulttuurimaisemasta. Vanhat grafiikanlehdet muistuttavat julman dokumentaarisesti puiden käytöstä hirsipuinakin.
Näyttely tehoaa pienillä eleillä. Suurin osa yleensä varsin pienikokoisista valokuvista on mustavalkoisia, Ritva Kovalaisen värikuvissakin on hillitty ja niukka värimaailma. Näyttely muistuttaa myös innostavasti siitä, että kuvauskohteita ei ole pakko hakea maailman toiselta laidalta jostain eksoottisesta paikasta, vaan valon ihme tekee kuvia jokaisen lähiympäristössä. Parissa kuvassa aiheena olikin museon ikkunan takaa näkyvä Sinebrychoffin puisto. Näyttelyn runollinen valokuvailmaisu jää elämään mieleen pitkäksi aikaa.
www.sinebrychoffintaidemuseo.fi
Vastaa