Filmikuvaajan vuodet 19 – Mamiya 220

Vastoin aikaisempia ajatuksiani ostin itselleni uuden (toki käytetyn) filmikameran, kaksisilmäinen peiliheijastuskameran Mamiya 220, joka on keskikoon kamera ja siihen ladataan 120-filmiä. Aiemmin minulla on jo isältä peritty keskikoon Yashica-A, joka myös on kaksisilmäinen peiliheijastuskamera. Mamiyaa vanhempi Yashica toimii edelleen (katso vaikka täältä: Kesäiltaa Torniossa), mutta erityisesti sen hämärä etsin tekee erityisesti tarkentamisesta hankalaa, joten mielessä oli jonkin aikaa ollut vaihtoehdon hankkiminen.

Mamiya 220 lyhyesti

Mamiya C220 on japanilaisen Mamiya-yhtiön valmistama kaksisilmäinen peiliheijastusmera, joka tuli markkinoille 1960-luvun lopulla. Kamerassa on siis kaksi linssiä, joista alemmalla linssillä valotetaan filmi eli otetaan valokuva ylempää ja ylempää käytetään tarkentamiseen ja sommitteluun. Yksilinssiseen peiliheijastuskameraan verrattuna etuna on hiljainen laukaisuääni. Kun peilin ei tarvitse kääntyä valon edestä pois, jää kinojärkkäreiden äänekäs räpsähdys pois.

Mamiya käyttää siis keskikoon 120-filmiä ja tuottaa 6 × 6 cm negatiiveja. Mamiya C220 poikkeaa muista kaksisilmäisistä kameroista siinä, että siihen on mahdollista hankkia vaihdettavia objektiiveja. Itselläni on kuvassa näkyvä Mamiya-Sekor 80 mm f/2.8 -objektiivi, joka kinofilmin maailmassa vastaa suurin piirtein normaaliobjektiivia.

Mamiya C220 on täysin mekaaninen kamera eli se ei tarvitse lainkaan paristoja. Kameran tarkennus tapahtuu liikuttamalla etulevyä palkeiden avulla, mikä mahdollistaa lyhyen tarkennusetäisyyden ja lähikuvat. Yashicaan verrattuna Mamiyan etsin tarjoaa tosi kirkkaan etsinkuvan ja niinpä tarkentaminen ja sommittelu sujuvat vaivatta.

Ensimmäiset kuvat

Aloitin Mamiya-kokeilut kuvaamalla alkukesän maisemia Torniossa ja sen lähiympäristössä kolme rullaa (siis yhteensä 36 kuvaa) Kodak Gold -filmiä. Mamiya 220 oli aikoinaan ammattikuvaajien suosiossa, joten ei ole mikään ihme, että kuvat näyttävät hyviltä jo ensimmäisellä yrityksellä. Kamera näyttää selviytyvän hyvin sekä myötä- että vastavalosta.

Valottamisessa harjoiteltavaa

Kuvaaminen ilman kameran valotusmittaria on minulle uusi asia, sillä olen kuvannut jo 1970-luvulta lähtien kameroilla, jossa on sisäänrakennettu valotusmittari. Myöhemmin siirryin digitaalisiin kameroihin, joissa valotuksen voi tarkistaa kuvatessa tai heti kuvauksen jälkeen. Manuaalisessa Mamiyassa valotus on määriteltävä joko kokemuksen perusteella tai käyttämällä erillistä valotusmittaria, kuten olen nyt esillä olevissa kuvissa tehnyt.

Mittarin käyttö näyttää vaativan vielä harjoittelua, sillä joissakin ruuduissa kirkas kesätaivas oli saanut liikaa valoa. Olen ymmärtänyt, että värifilmi kestää huomattavan hyvin ylivalotusta, mutta joku raja siinäkin näyttää olevan, kuten alla näkyvän kuvan vasemman ylänurkan pilvet osoittavat.

Terävä linssi

Myös Mamiya 220:n tarkennus toimii täysin manuaalisesti, sähköä ei ole käytössä tarkennukseenkaan! Kameran etsin on onneksi hyvin valoisa, mikä helpottaa tarkentamista. Kun tarkennus osuu kohdalleen, tuottaa Mamiya-Sekor 80 terävän ja tarkan kuvan, kuten Tornion hautausmaalta otettu vanhan hautamuistomerkin kuva osoittaa.

Ensimmäiset kuvat Mamiyalla ovat lupaavia. Kamera tuottaa hyvälaatuisia ja tarkkoja kuvia, kun vain valotus ja tarkennus osuvat kohdalleen. Seuraavaksi lataan Mamiyaan mustavalkoista filmiä ja kokeilen, milllaista jälkeä siitä syntyy.


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.