Heikki Willamon “Vuosi metsässä” – Näyttely ja kirja

Olen suhtautunut luontokuvaukseen aina hieman ristiriitaisesti. Toisaalta voin ymmärtää, kuinka valtavasti työtä ja kärsivällisyyttä hyvät luontokuvat vaativat. Luontokuvalla näyttää joskus olevan myös journalistista merkitystä, mistä hyvä kotimainen esimerkki on Suomen Luonto-lehti ja sen tapa käyttää luontokuvia. Ja ovathan Hannu Hautala, Eero Kemilä, Jorma Luhta ja juuri nyt Torniossa näyttelyä pitävä Heikki Willamo hienoja valokuvaajia, joilla on laaja ja korkeatasoinen tuotanto.

Toisaalta tavallisesta perusluontokuvasta tuntuu puuttuvan jokin tarpeellinen jännite. Se johtuu ehkä siitä, että kuvista puuttuvat useimmiten ihmisen toiminnan jäljet, jotka ovat kuitenkin arkisessa ympäristössämme aina läsnä. Perusluontokuva, siis jonkin metsäneläimen ”muotokuva”, on usein tylsä; kyllä minä jo muutenkin tiedän, miltä joutsen tai karhu näyttää. Luontokuvassa on jotain samaa kuin mieskuorolaulussa tai dixieland-jazzissa. Ne ovat varmasti mukavia harrastuksia, mutta jättävät ainakin minut helposti välinpitämättömäksi.

Heikki Willamon näyttely ”Vuosi metsässä” (Aineen taidemuseo, Tornio 16.3. – 17.6.2012) sen sijaan tuskin jättää ketään kylmäksi. Willamo kuvasi näyttelyn ja sen yhteydessä julkaistun kirjan materiaalin vuoden aikana (joulukuu 2009 – joulukuu 2010), kun hän vietti paljon aikaa eteläsuomalaisen suojelualueen luonnonvaraisessa metsässä.

Willamon upeat mustavalkoiset kuvat luovat ikään kuin muotokuvan suomalaisesta metsästä asukkaineen. Suuri osa kuvista on kuvattu vähäisessä valossa, monet yölläkin. Suurimman vaikutuksen tekivät kookkaat maisemakuvat, joiden kautta katsoja pääsee ikään kuin astumaan sisälle metsän hämärään siimekseen. Ehkä mustavalkoisuuden takia eläinkuvatkaan eivät ole pelkkiä lajikuvia, vaan osa ympäröivää metsää. Lintukuvista mieleen jäävät kuvat Willamon suosikkilinnusta töyhtötiaisesta, joka tarkkaavaisena kurkistelee monessa kuvassa.

Kirja ”Vuosi metsässä” (Maahenki 2012) tuo kuvien rinnalle Willamon itse kirjoittaman tekstin kuvausvuodestaan. Hän pohtii kirjassa paljon metsän merkitystä ja omaa suhdettaan metsään, luontoon; elämään ylipäänsä. Willamo pohdiskelee myös valokuvaamista ja liittää itsensä eläinten kuvaajana jo muinaisista luolamaalauksista alkaneeseen perinteeseen. Vuoden aikana tapahtunut äidin kuolema nostattaa kirjoittajan mieleen muistoja ja tunteita. Metsä on kirjoittajalle myös paikka surra ja lopulta löytää jo unohtuneita muistoja.

Willamo kirjoittaa yksinkertaista ja samalla selkeän vaikuttavaa kieltä. Teksti ja hienosti painetut kuvat täydentävät oivallisesti toisiaan. “Vuosi metsässä” on visuaalisesti kaunis sekä ajatuksiltaan viisas ja levollinen kirja.

Lisätietoja:
Heikki Willamo; valokuvaajan blogi

willamo1
willamo2
willamo3
willamo4
willamo1 thumbnail
willamo2 thumbnail
willamo3 thumbnail
willamo4 thumbnail
Share
Kategoria(t): Kirjat, Valokuvaus Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.