Jazz valokuvan silmin – Lahdessa ja Torniossa

Timo Lassy, Helsinki 2012

Keväällä sain yllättävän, mutta mieluisan viestin, kun Lahti Big Bandin puheenjohtaja Janne Tarmio kutsui minut keskustelemaan jazzista valokuvauksen silmin osana Lahden Jazztori-festivaalia. Lupasin tietenkin lähteä mukaan näin mielenkiintoiseen tilaisuuteen ja mahdollisuuteen tuoda esille vuosien varrella kuvaamiani valokuvia jazzmuusikoista.

Lainaus Lahden Jazztori 2013 -tapahtuman sivuilla:

Piiroisen kuvat muistuttavat siitä, että valokuvaus on ytimessään juuri valon kuvaamista ja hetkessä elämistä, kiittelee Lahti Big Bandin puheenjohtaja Janne Tarmio. Näen näissä kuvissa myös jazzin estetiikkaa, koen live-tilanteen ainutkertaisuuden ja aistin muusikoiden välisen sanattoman viestinnän aaltopituuden.

Jazztorin ja kaupunginkirjaston yhteistyönä järjestetyssä tilaisuudessa Piiroinen ja Tarmio keskustelevat hyvän valokuvan aineksista. Aiheet ulottuvat sommittelusta ja rajauksesta keikkakuvauksen etikettiin ja kuvien jälkikäsittelyyn mustavalkoisen kuvan lumoa unohtamatta. Keskustelua käydään tilaisuutta varten poimittujen esimerkkikuvien avulla.

Tervetuloa kuuntelemaan keskustelua, jos satut olemaan Lahden suunnalla syyskuun lopulla!

Jazz valokuvan silmin – tiistai 26.9.2023 klo 18
Lahden pääkirjaston musiikkialue
Kirkkokatu 31, Lahti

Tilaisuus on kaikille avoin. Kesto noin 75 minuuttia.

Lue lisää Lahden Jazztori -tapahtumasta: Jazztori 2023.

Jazz valokuvan silmin myös Torniossa

Esittelen jazzaiheisia valokuviani myös Torniossa Riverside Jazzin ja Tornion kirjaston järjestämässä tilaisuudessa.

Jazz valokuvan silmin – keskiviikko 18.11.2023 klo 17.30
Tornion kaupunginkirjasto

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kesto on noin 60 minuuttia.


Posted

in

,

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.