Joensuussa vietettiin lauantaina 7.3.2020 Jazzkerho-76:n järjestämää kansainvälistä jazziltaa, jonka esiintyjiksi oli saatu kaksi trumpetistin vetämää yhtyettä. Illan aloitti tanskalainen Jakob Sørensen Bagland, joka edusti illan ohjelmassa sekä nuoruutta että eurooppalaista jazznäkemystä. Toista yhtyettä, epäilemättä illan pääesiintyjää, johti jo uransa ehtoopuolen saavuttanut, jopa legendaarinen amerikkalainen jazzhahmo, trumpetisti Tom Harrell. Tästä asetelmasta syntyi nautittava kokonaisuus, sillä molemmat yhtyeet olivat erinomaisia, mutta toisaalta soittivat kuitenkin aivan eri tavoilla.

Trumpetisti Jakob Sørensenin johtama Bagland soitti tavallaan yllätyksettömästi selkeää ja kuulasta pohjoismaista jazzia, joka tarkoituksella pyrkii ohjaamaan kuulijaa musiikillisten luontokuvien suuntaan. Toisaalta monissa sävellyksissä toistuneet hypnoottiset ja minimalistiset kuviot toivat yhtyeen musiikkiin omintakeista ilmettä. Kuusi vuotta yhdessä soittaneen yhtyeen yhteinen kokemus kuului soiton keskittyneenä varmuutena ja illan avauskonsertistä jäi mieleen valoisa tunnelma.

Kun Tom Harrell Infinity Band nousi lavalle ja aloitti osuutensa, kävi heti kättelyssä selväksi, että nyt soitetaan Jazzia, oikein isolla alkukirjaimella. Tom Harrellin ulkoinen olemus on hauras, mutta trumpetti soi edelleen vahvasti, yhtä aikaa lyyrisenä ja voimakkaana. Kvintetti liikkui siinä intensiteetin ja herkkyyden, kuuntelun ja kommunikaation, järjen ja tunteen risteyskohdassa, jossa kaikki hyvä jazz liikkuu.

Harrellin itsensä lisäksi huomio kiintyi kitaristi Charles Alturan kirkkaaseen soittoon niin säestäjänä kuin solistinakin. Huomiota vaati myös kvintetin moottorit ja voimanlähteet eli basisti Ben Street ja rumpali Adam Cruz, jotka kuljettivat musiikkia eteenpäin todella energisesti. Minun korviini kuulosti välillä jopa siltä, että rumpali soitti paikoin liiankin lujalla kädellä. Aluksi tuntui, että Harrellin ohella yhtä lailla odottamani saksofonisti Mark Turner jäisi äänikuvassa muiden soittajien jalkoihin. Balanssi kuitenkin parani ja Turnerin viileän älyllinen saksofonitaide pääsi ansaitusti esille.

Olennainen osa konserttia olivat Harrellin hienot sävellykset, jotka taisivat suurimmaksi osaksi olla peräisin yhtyeen viimeisimmältä levyltä “Infinity” (HighNote Records, 2019). Yhtään kappaletta ei kuitenkaan esitelty, joten saattoi siellä olla vanhempaakin materiaalia joukossa. Ainakin konsertin päätteeksi yhtye liitti itsensä osaksi jazzin suurta perinnettä soittamalla Denzil Bestin kappaleen “Wee”, joka on tuttu erityisesti Charlie Parkerin ja kumppaneiden kuulusta Massey Hall -konserttista. Kappale on mukana myös Harrellin ja pianisti Ethan Iversonin viime vuonna julkaistulla hienolla konserttilevyllä “Common Practise” (ECM).

Kansainvälinen jazzilta oli jälleen kerran Jazzkerho-76:n kulttuuriaktivistien onnistunut näyttö. Joensuun vilkkaaseen jazztoimintaan keväällä voi tutustua yhdistyksen nettisivuilla: Jazzkerho 76 – Keikat.