Avainsana: Joensuu
-
Case Kämäräinen Joensuussa 3.9.2022
Case Kämäräinen soitti lauantaina 3.9.2022 Joensuussa oikein hienon konsertin. Yhtye oli uuden albuminsa ”Mystique From The North” julkaisukiertueella, jolla normaali kvartetti laajeni kvintetiksi erikoisvieraana esiintyneen vibrafonisti Severi Pyysalon myötä. Yhtyeen muut jäsenet ovat saksofonisti Marek Konarski, basisti Petter Asbjørnsen ja pianisti Grzegorz Tarwid, jota Tuomo Uusitalo kiertueella tuurasi. Palaan yhtyeen uuteen levyyn myöhemmin blogissa, joten…
-
Jakob Sørensen Bagland Joensuussa 7.3. 2020
Joensuussa ehdittiin viettää lauantaina 7.3.2020 Jazzkerho-76:n järjestämää kansainvälistä jazziltaa ennen kuin koronavirus pakotti lopettamaan kaikki julkiset tilaisuudet. Illassa esiintyi tanskalaisen trumpetistin Jakob Sørensenin johtama Bagland-yhtye sekä amerikkalainen trumpetisti Tom Harrell. Kuvasarjassa esiintyy kuitenkin vain Jakob Sørensen Bagland, sillä kunnolliset Tom Harrellin kuvat jäivät kuvaamatta kuvausrajoitusten ja huonon istumapaikan takia.
-
Kansainvälinen jazzilta Joensuussa 7.3. 2020
Joensuussa vietettiin lauantaina 7.3.2020 Jazzkerho-76:n järjestämää kansainvälistä jazziltaa, jonka esiintyjiksi oli saatu kaksi trumpetistin vetämää yhtyettä. Illan aloitti tanskalainen Jakob Sørensen Bagland, joka edusti illan ohjelmassa sekä nuoruutta että eurooppalaista jazznäkemystä. Toista yhtyettä, epäilemättä illan pääesiintyjää, johti jo uransa ehtoopuolen saavuttanut, jopa legendaarinen amerikkalainen jazzhahmo, trumpetisti Tom Harrell. Tästä asetelmasta syntyi nautittava kokonaisuus, sillä molemmat…
-
Jazzia Ilosaaressa 2019 – mustavalkoisia valokuvia
Mustavalkoinen kuvasarja ”Jazzia Ilosaaressa” -tapahtumasta 28.9.2019.
-
Jazzia Ilosaaressa 2019 – lämmin jazz-ilta Joensuussa
Joensuun virkeän jazzsyksyn erääksi kohokohdaksi rakennettu ”Jazzia Ilosaaressa” -konsertti (28.9.2019) esitteli kuulijoille viime syksystä tuttuun tapaan kolmen kotimaisen yhtyeen paketin. Onnistuneen illan aloitti pianisti Jussi Fredrikssonin trio, joka soitti kahdelta levyltään poimittuja kappaleita. Suurin osa musiikista oli peräisin tuoreimmalta “!”-levyltä, esimerkkeinä rauhallisesti hiippaileva “Spy” ja energinen “Action”. Ensimmäiseltä levyltä “?” ohjelmassa oli koiran kanssa lenkkeilystä…
-
Jazzia Ilosaaressa! – hieno kolmen bändin kokonaisuus
Jazzkerho-76 on varmaankin Suomen aktiivisin jazzyhdistys, joka on jo vuosien ajan tarjonnut säännöllisesti ja laajasti musiikkia Joensuun jazzyleisölle. Kärsivällisellä ja pitkäjänteisellä työllä Jazzkerho-76 on onnistunut löytämään toimintatavan, joka tavoittaa riittävän yleisömäärän ja säilyttää samalla ohjelmiston korkean taiteellisen tason. Tästä elävänä todisteena kuultiin yhdistyksen syksyn päätapahtuma Ilosaaren Kerubin salissa 6.10.2018. Ohjelmaan oli harkiten valittu kolme aivan…
-
Vailla vahvistusta
Kuva, jonka Jukka Piiroinen (@valonkuvia) julkaisi 16. 10ta 2015 klo 11.12 PDT Syysloman lopuksi oli tilaisuus kuunnella Riitta Paakin trioa Joensuun konservatorion salissa (16.10.2015). Trio esitti konsertissa Wayne Shorterin sävellyksiä, osa Characters-levyltä tuttuja versioita ja osa levyltä pois jääneitä. Tarjolla oli siis maailman hienoimpia jazzsävellyksiä, joita tulkitsi taidokkaasti yhteensoittava kolmikko. Triossa soittavat Paakin lisäksi basisti…