
Louis Sclavis Quartet esiintyi 4.10.2023 Oulussa teatteriravintola RioLivessä. Vuodesta 2017 toiminut kvartetti vieraili pohjoisessa kiertueellaan, joka Suomen keikkojen jälkeen jatkuu kaikissa Baltian maissa. Kiertue on myös alkuvuodesta 70 vuotta täyttäneen klarinetisti Louis Sclavisin juhlavuoden ohjelmaa.
Kvartetin konsertti perustui pitkälti muutama vuosi sitten ilmestyneen ”Characters On A Wall” -albumin (ECM, 2019) materiaaliin. Siinä missä yhtye liikkuu albumilla kamarijazzillissa tunnelmissa, tarjosi yhtye konsertissa intensiivisen ja vahvan grooven leimaaman konserttielämyksen. Kuulijalle kävi selväksi, että lavalla soitti yhteen hitsautunut tasa-arvoinen jazzyhtye, jonka kaikki jäsenet saivat äänensä kuuluville myös solisteina. Yhtyeen konsertti oli omalla kohdallani ihan selvästi tämän vuoden paras jazzkonsertti.
Louis Sclavis Quartet
Louis Sclavis, klarinetit
Benjamin Moussey, piano
Sarah Murcia, basso
Christophe Lavergne, rummut

Kiitokset Oulun Musiikkijuhlille mahdollisuudesta valokuvata konsertissa.


Vastaa