Mario Pavone (1940 – 2021)

Mario Pavone. Kuva: Steven Laschever

Amerikkalainen basisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Mario Pavone kuoli 15.5.2021. Pavone oli sairastanut pitkään syöpää ja hän oli kuolleessaan 80-vuotias. Itseoppinut basisti opiskeli ensin insinööriksi, mutta innostui jazzista kuultuaan John Coltranea Village Vanguard -klubilla vuonna 1961. Pavone aloitti basson soittamisen harvinaisen vanhalla iällä, vasta 24-vuotiaana, mutta saavutti hyvin nopeasti niin korkean tason, että pääsi Euroopan kiertuneelle pianisti Paul Bleyn trion jäsenenä.

Pavone soitti usein free jazzin ja avant garden liepeillä liikkuvien muusikoiden kanssa (esim. Paul Bley, Billy Dixon, Anthony Braxton ja Wadada Leo Smith), mutta pärjäsi mainiosti myös mainstreamjazzin parissa jazzklubeilla. Niinpä Pavonen musiikissakin yhdistyvät kiinnostavat sävellykset, rikkaat sointivärit, intensiivinen ilmaisu ja vahva svengi tavalla, joka muistuttaa Charles Minguksen musiikkia.

Pavone julkaisi ensimmäiset omat levynsä vuonna 1979 ja jatkoi musiikkinsa levyttämistä aivan elämänsä loppuun saakka (katso alla linkki Down Beatin artikkeliin). Yhteistyö saksofonisti Thomas Chapinin (1957-1998) jatkui lähes kaksikymmentä vuotta. Tuona aikana ilmestyivät hienot sekstetti/septettialbumit “Toulon Days” ja “Song for Septet” (New World, 1992 & 1994). Viime vuosinaan Pavone johti Dialect Trioa, jossa soittivat rumpali Tyshawn Sorey ja pianisti Matt Mitchell.

Lähde: Howard Mandelin kansiteksti levyllä “Song for Septet

Lue lisää: Mario Pavone Makes His Final Statement; vähän ennen kuolemaa julkaistu Down Beat -lehden artikkeli esittelee Pavonen viimeiset levytykset

Mario Pavone Dialect Trio “Glass”

Pavonen Dialect -trio syyskuussa 2020, mukana siis Tyshawn Sorey, rummut ja Matt Mitchell, piano


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.