-

Kaksi kotimaista kvartettia
Viime keväänä julkaistiin kaksi kotimaista jazzlevyä, joita aika moni asia yhdistää. Molemmat albumit ovat kvartettilevyjä, molemmilla soittaa kaksi puhaltajaa basistin ja rumpalin komppiparin säestämänä. Kummankin levyn ohjelmisto koostuu yhtyeen johtajan sävellyksistä, jotka liikkuvat tyylillisesti samankaltaisessa akustisen nykyjazzin kamarimusiikillisessa maastossa. Vanhasta cool vs. hot -näkökulmasta tarkasteltuna molemmat levyn kallistuvat mieluummin cool jazzin suuntaan, vaikka paikoin kumpikin…
-

Filmikuvaajan vuosi 8 – Pullo-Ekin taiteilijajuhla
Pullo-Eki, oikealta nimeltään Erkki Rissanen, on kuulunut jo 1960-luvun puolivälistä torniolaiseen katukuvaan. Eki on kerännyt pulloja, kerännyt niitä niin ahkerasti, että hän on voinut tehdä pullonkeräysrahoilla parhaimmillaan jopa viisi ulkomaanmatkaa vuodessa . Viime aikoina Ekin ahkerointi kaupungin katujen puhtauden eteen on alkanut saada yhä enemmän arvostusta. Toukokuussa (17.5.2025) Tornion kaupunki järjesti Ekin kunniaksi kansanjuhlan, joka…
-

Kulttuurimatkalla Armeniassa
Yli kymmenen vuoden mittaiseksi venynyt tauko Armenian matkoissa katkesi vihdoin, kun osallistuin vaimoni kanssa ryhmämatkalle Etelä-Armenian historiallisiin ja kirkollisiin kulttuurikohteisiin. Ryhmämatkan luonteeseen kuuluu tietenkin melko tiukka aikataulu, joten valokuvaukselle jäi vähemmän aikaa kuin aikaisemmilla matkoilla. Toisaalta pieni, kymmenen hengen ryhmä, liikkui näppärästi pikkubussilla Etelä-Armenian mutkaisilla vuoristoteillä. Aikataulutettu matkustaminen jätti toki jonkin verran aikaa myös valokuvaukselle…
-

Vinyylin viehätys – Gary Burton New Quartet: The New Quartet (ECM)
Vuonna 1973 ilmestynyt ”The New Quartet” on vibrafonisti Gary Burtonin ensimmäinen yhtyelevy ECM-levymerkille. Samana vuonna ECM oli toki julkaissut jo duoalbumin ”Crystal Silence”, jonka Burton levytti yhdessä Chick Corean kanssa. Levyllä soittaa taidokas kvartetti, jolla soittaa ajan kolmekymppisiä huippumuusikoita. Kitaristi Mick Goodrick teki elämänuransa lähinnä pedagogina, mutta matkan varrelle mahtuu yhteistöitä vaikkapa Charlie Hadenin, Jack…
-

The Scandinavian Art Ensemble with Tomasz Stańko: The Copenhagen Session Vol. 1 (April Records, 2025)
Ilmeisen viisaana opettajana Stańko antaa siis oppilaiden sooloille runsaasti tilaa ja jättäytyy suosiolla enemmän taka-alalle. Kuulija huomaa, että nyt on kyse kollektiivisesta yhtyeestä, eikä Stańkon soololevystä.
-

Matti Oja & Mikko Pellinen: Confluence (omakustanne, 2025)
Basisti ja säveltäjä Mikko Pellinen on monipuolinen muusikko, joka säveltää, sovittaa, johtaa orkestereita niin konserttilavoilla kuin näyttämöllä. Kotimaista jazzia seuraaville, kuten minulle itsellenikin, Pellinen lienee tullut tutuksi erityisesti Herd-trion basistin roolista. Aiemmin tänä vuonna Pellinen julkaisi duolevyn verran instrumentaalimusiikkia yhdessä toisen kokkolalaisen muusikon, kitaristi Matti Ojan kanssa. Myös Oja on ollut monessa mukana ja työskennellyt…
-

Emma Rawicz & Gwilym Simcock: Big Visit (ACT, 2025)
Saksofonisti ja säveltäjä Emma Rawicz on brittiläisen jazzin nuoria lupauksia. Hän julkaisi debyyttilevynsä ”Incantation” omakustanteena vuonna 2022 ja toinen albumi ”Chroma” (2023) pääsi saksalaisen ACT-levymerkin julkaisuohjelmaan. Molemmat levyt koostuvat Rawiczin sävellyksistä ja niillä soittaa brittiläisen nykyjazzin eturivin muusikoita, esimerkkeinä itselleni tutut nimet kitaristi Ant Law (mukana molemmilla) ja pianisti Ivo Neame (jälkimmäisellä levyllä). Tänä vuonna…
-

Toomas Keski-Säntti: Unearth (Fresh Sound New Talent, 2025)
Pianisti Toomas Keski-Säntti on ollut esillä erityisesti OK:KO-kvartetin ja Selma Savolainen Horror Vacui -yhtyeen pianistina. Vuosina 2022-2023 Keski-Säntti asui ja opiskeli New Yorkissa. Siellä hän osallistui jazzin pääkaupungin jazzelämään ja sävelsi uutta musiikkia debyyttilevyään varten. Syksyllä 2023 Keski-Säntti kokosi tuntemistaan nuorista kollegoista kvartetin, joka yhden päivän sessiossa äänitti espanjalaisen Fresh Sound New Talent -levymerkin äskettäin…
-

Löytöjä Mikko Innasen arkistosta
Vuonna 2000 perustettu Fiasko Records on julkaissut jo neljännesvuosisadan ajan jännittävää, joskus vähän nyrjähtänyttäkin, musiikkia jazzin liepeiltä. Yhtiön taustavoimiin kuuluva Mikko Innanen on mukana useilla yhtiön julkaisuilla. Niinpä ei ole mikään ihme, että Fiasko Records on kaivellut juhlavuotensa kunniaksi juuri Innasen arkistokaappeja ja julkaissut digitaalisesti peräti viisi ennenkuulematonta löytöä, kaksi kvartettilevyä ja kolme duettoa. Tässä…
