
Muutaman vuoden tauon jälkeen Raahen Rantajatsit sopivat kesän ohjelmaan ja festivaalimatka Raaheen onnistui. Festivaali palasi vuoden 2020 koronatauon ja viime kesän suppeamman version jälkeen normaaliin laajuuteensa sekä tutuksi tulleeseen kotimaista ja eurooppalaista uutta jazzia esittelevään ohjelmaansa. Aikaisempiin vuosiin verrattuna Raahen teatterin kesälava oli uuden katoksensa ansiosta noussut festivaalin pääkonserttien näyttämöksi.
Perjantai 29.7.2022
Tänä kesänä minulle tarjoutui tilaisuus aloittaa festivaali jo perjantaina puolilta päivin Pyhäjoen kirjaston pihalla, jossa Ville Lähteenmäen suomalais-norjalainen trio soitti svengaavan keikan. Kirjaston piha koivujen katveessa oli miellyttävä konserttipaikka, johon trion lämminhenkinen musiikki sopi erinomaisesti.
Varsinaisen festivaalin alkuillan konsertti soitettiin Raahen teatterin ulkolavalla, jonka ylle oli siis sitten viime kerran rakennettu näyttävästi kaartuva katos. Näin teatterin ulkolavasta oli kehitetty entistäkin paremmin toimiva tila myös festivaalin tarpeisiin.

Konsertin ohjelmaan oli valittu kaksi mielenkiintoisesti erilaista yhtyettä, joiden musiikilliset juuret ulottuvat 1960-luvun jazzin murrosvaiheisiin. Pianotrio Karja-Renard-Wandinger (Viro, Ranska, Saksa) edusti sitä suuntausta, jossa uutta jazzia kehitettiin nykymusiikin suuntaan, kun taas The Father, The Sons & The Junnu (Suomi, Ruotsi, Norja) soitti Coltranen ja bluesin pohjalta ponnistavaa musiikkia. Molemmat ovat päteviä näkökulmia ja molemmat yhtyeet soittivat omista näkökulmistaan ansiokkaat konsertit.
Virolaisen pianisti Kirke Karjan johtama trio soitti särmikästä, äkkiväärän dynamiikan leimaamaa musiikkia, joka osin perustui Karjan sävellyksiin, osin oli vapaasti improvisoitua avantgardeen päin kallistuvan klassisen ja jazzin yhdistelyä. Saksalainen rumpali Ludwig Wandinger loi vaikuttavaa, osin jopa neuroottisen aktiivista energiaa koko triolle.

Juhani Aaltonen on ruotsalaisen saksofonistin Jonas Kullhammarin suuri esikuva, ”Suomalainen maailmanmestari” onkin erään Kullhammarin sävellyksen nimi. The Father, The Sons & The Junnu ei ole pelkästään kunnianosoitus Aaltoselle, vaan eri sukupolvien muusikoita yhdistävä vahva yhtye. Aaltonen soitti koko ajan huilua, joka soittajan ikävuosista huolimatta soi yhä ilmaisuvoimaisena. Lopussa saamansa huomionosoitukset ja lämpimät aplodit Junnu kuittasi vaatimattomaan tapaansa: ”Ihmiset sekoittavat minut usein Junnu Vainioon”.
Ilta jatkui festivaalin entisellä pääareenalla Ruiskuhuoneen rannalla. Kun sää oli kylmä ja vettä alkoi tihuuttamaan, voitti väsymys kohdallani ja Priya Carlbergin yhtye ja Reporters jäivät kuulematta.
Lauantai 30.7.2022
Aloitin lauantain festivaalityöt iltapäivän koko perheen ilmaiskonsertilla, joka houkutteli teatterin kesälavan lähes täyteen eri-ikäistä yleisöä. Mukavan leppoisassa konsertissa Norjan saamelainen Davás Duo, viulisti Silva Kallionpään kvartetti ja lopuksi musiikin tahtiin tanssia improvisoinut Susanna Kinnunen.

Uusi tuttavuus Silva Kallionpää Quartet esiintyi alkuillan konsertissa uudelleen ja soitti kokonaisen setin Kallionpään sävelmää musiikkia, joka liikkuu jazzin ja klassisen musiikin välimaastossa. Paikoin musiikki suuntautui sähköisten kosketinsoittimien ja efektien myötä myös fuusiojazzin suunnalle. Musiikin klassiset vivahteet nousivat pintaan paljon lempeämmällä tavalla edellisen päivän Kirke Karjan edustamaan ankaraan modernismiin verrattuna.

Linda Fredrikssonin Juniper-yhtye soitti hienosti menestyneen Juniper-albuminsa musiikkia. Kuulin yhtyettä ensimmäisen kerran viime syksyn Tampere Jazz Happeningissa ja levyäkin olen kuunnellut. Tutuksi tulleet sävellykset vaikuttivat edelleen, niin vahvasti ja koskettavasti kvartetti niitä tulkitsee. Juniperin ideana on esittää Fredrikssonin musiikkia ikään kuin lauluina tai teoksina, ei siis ponnahduslautana uusille improvisaatioille, kuten perinteisemmät jazzyhtyeet sävellykset yleensä ymmärtävät. Kuitenkin keskellä ”Puun laulua”, kun saksofoni jää syrjään, ryntäsi jäljelle jäänyt pianotrio jännittävään svengaavaan jaksoon.

Festivaali päättyi Ruiskuhuoneen rannalla myöhäisillan konserttiin ja jameihin. Mikko Innanen, rumpali Stefan Pasborg ja Hammond-virtuoosi Cédric Piromalli uhmasivat koleaa tuulta ja harmaista pilvistä tihkuvaa sadetta soittamalla festivaalin svengaavimman esityksen, kunnon annoksen intensiivistä ja huumorilla höystettyä musiikkia. Kolmikko esitti materiaalin tulevalta toiselta albumilta, joka näin siirtyi valvottavien uutuuksien joukkoon.
Illan lopuksi luvassa oli vielä jamit, jotka kuitenkin jätin väliin parin ensimmäisen verryttelykappaleen jälkeen. Seuraavan aamuna hotellin aamiaispöydän todistajanlausunnon mukaan jamit olivat oli houkutelleet lavalle monia innokkaita soittajia ja näin jameista oli kehkeytynyt onnistunut loppuhuipennus festivaaleille.
Rantajatsit tarjosi jälleen kiinnostavaa kuunneltavaa, joista päällimmäiseksi nousivat The Father, The Sons & The Junnu, Juniper ja Mikko Innasen urkutrio, joskin illan kostea kylmyys tylsytti musiikkielämystä viimeksi mainitun yhtyeen kohdalla. Myös Ville Lähteenmäki, Silva Kallionpää ja erityisesti Kirke Karja olivat hienoja uusia tuttavuuksia seurattaviksi.

Vastaa