Ralph Towner (1940-2026)

Yhdysvaltalainen kitaristi, pianisti ja säveltäjä Ralph Towner kuoli 18.1.2026 85-vuotiaana kotikaupungissaan Roomassa. Towner tunnettiin erityisen omaleimaisena akustisen kitaran taittajana, joka ylitti jazzin, klassisen musiikin ja maailmanmusiikin välisiä raja-aitoja.

Klassista pianoa ja sävellystä opiskellut Towner nousi kansainväliseen maineeseen vuonna 1970 perustetun Oregon-yhtyeen alkuperäisenä jäsenenä. Oregon saavutti laajaa huomiota yhdistämällä jazzimprovisaatiota, kamarimusiikillista ajattelua ja etnisiä vaikutteita.

Oregonin ohella Towner teki pitkän ja merkittävän soolouran ECM-levy-yhtiön taiteilijana. Towner levytti ECM:lle lukuisan määrän levyjä, joista ensimmäinen ilmestyi vuonna 1973 ja viimeisin viidenkymmenen vuoden kuluttua vuonna 2023. Towner keskittyi akustista kitaraan ja hän soitti sekä klassista kitaraa että soittinen 12-kielistä versiota. Omien projektiensa ohella Towner teki yhteistyötä muun muassa Jan Garbarekin, Gary Burtonin, John Abercrombien ja Egberto Gismontin kanssa.

Ralph Towner – Goodbye Pork Pie Hat (Live in Korea)

Ralph Towner soitti suhteellisen harvoin jazzstandardeja. Tällä vuonna 2013 tallennetulla videolla hän kuitenkin soittaa version Charles Minguksen klassikosta ”Goodbye Pork Pie Hat”. Towner levytti tämän saksofonisti Lester Youngin muistolle sävelletyn kappaleen kaksi kertaa, ensin yhdessä Chick Corean kanssa levylle ”Matchbook” (ECM, 1975) ja sitten soololevylle ”Anthem” (ECM, 2001).


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.