Avainsana: Linda Fredriksson
-
Superposition: II (We Jazz, 2024)
Superposition jatkaa neljä vuotta sitten ilmestyneen debyyttialbuminsa viitoittamalla tiellä. Kvartetin intiimi, nyt kenties entistäkin keskittyneempi vuorovaikutus synnyttää herkkien eleiden varaan rakentuvaa musiikkia. Albumilla on yhdeksän kappaletta, joiden joukkoon jokainen yhtyeen jäsen saanut vähintään yhden sävellyksen. Kvartetin musiikki on pitkälti kollektiivista, paino on siis enemmän koko yhtyeen ilmaisussa kuin yksittäisten muusikoiden sooloilla, vaikka niitäkin toki on tarjolla.…
-
Yrjö 2023 Linda Fredrikssonille
Jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 3. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi Yrjö-palkinnon saksofonisti Linda Fredrikssonille ja nosti nuorista jazzkyvyistä esiin uudella Taimi-palkinnollaan pianisti ja puhallinsoittaja Joonatan Henrikssonin. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti konserttijärjestäjä Marita Nyrhinen.
-
Linda Fredriksson: Juniper (We Jazz, 2021)
Erityisesti Mopo- ja Superposition -yhtyeistä tutuksi tullut saksofonisti Linda Fredriksson on työstänyt ensimmäisen sooloalbuminsa. Hän on nimenomaan työstänyt levyään parin vuoden ajan jazzyhteyksissä poikkeuksellisella tavalla. Äänityksiä on tehty studioiden lisäksi myös kotioloissa, kesämökeillä ja luonnossa. Äänityksiin on käytetty tavanomaisten studiolaitteiden lisäksi vaikkapa älypuhelinta tai läppärin mikrofonia. Niinpä ei ole mikään ihme, että “Juniper” kiertää aika…