Avainsana: Phronesis
-
Phronesis: We Are All (Edition Records, 2018)
Vuonna 2005 perustettu Phronesis-trio on julkaissut nyt kahdeksannen levynsä, joka on samalla viides brittiläisellä Edition Records -merkillä. Viime vuonna ilmestynyt ”The Behemoth” oli yhteistyö saksalaisen Frankfurt Radio Big Bandin kanssa. Uudella levyllään Phronesis palaa jälleen pelkän trion voimin. Aiemmilta levyiltä tuttuun tapaan yhtye jakaa vastuun sävellyksistä tasan, siis jokainen trion jäsen on saanut levylle kaksi…
-
Phronesis: Parallax (Edition Records, 2016)
Pitkään yhdessä soittanut ja yhteispeliään yhä täydellisemmäksi hionut Phronesis-trio julkaisi ensimmäinen levynsä jo vuonna 2007. Nyt kun on yhtyeen viidennen albumin julkaisemisen aika, trio on asettunut niiden pianotriojen joukkoon, jotka toimivat kuin yhtenä kolmiäänisenä instrumenttina. Phronesis on siis olemukseltaan ennen kaikkea tiivis yhtye ja silloin ei ole enää niin suurta väliä sillä, kuka yhtyeen jäsenistä kulloinkin…
-
Nuorta ja tuoretta jazzia
AR Quartet: AR Quartet (Fredriksson Music, 2014) Nuoret kotimaiset voimat tyylittelevät lupaavasti AR Quartetin debyyttilevyllä. Yhtyeen nimi viittaa pianisti Artturi Rönkään, joka on säveltänyt levyn kaikki kappaleet. Rönkä on ollut vahvasti esillä nimenomaan säveltäjänä. Hän voitti esimerkiksi Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian ja Norrbotten Big Bandin Jazzverk-kilpailun keväällä 2012 teoksellaan ”Medianoche”, jonka kvartettiversio kuullaan nyt levyllä. AR…