Nuorta ja tuoretta jazzia

Sampo Kasurinen
Sampo Kasurinen

AR Quartet: AR Quartet (Fredriksson Music, 2014)

Nuoret kotimaiset voimat tyylittelevät lupaavasti AR Quartetin debyyttilevyllä. Yhtyeen nimi viittaa pianisti Artturi Rönkään, joka on säveltänyt levyn kaikki kappaleet. Rönkä on ollut vahvasti esillä nimenomaan säveltäjänä. Hän voitti esimerkiksi Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian ja Norrbotten Big Bandin Jazzverk-kilpailun keväällä 2012 teoksellaan ”Medianoche”, jonka kvartettiversio kuullaan nyt levyllä.

AR Quartet on kokoonpanoltaan perusjazzkvartetti, siis piano, saksofoni (Sampo Kasurinen), basso (Eero Seppä) ja rummut (Jonatan Sarikoski). Kvartetin yhtyesoitto on tarkasti kuuntelevaa ja herkästi kommunikoivaa. Kaikki neljä pääsevät esittelemään myös solisteina jo pitkälle kehittyneitä taitojaan. Kun Röngän kuulaan kauniit sävellykset hallitsevat ja ohjaavat lujasti kvartetin ilmaisua, on musiikissa vahvana läsnä kamarimusiikin älyllisesti latautunut henki ja cool jazzin hienostunut perinne.

Michael Wollny Trio: Weltenraum (ACT Music, 2014)

Taitava muusikko voi jazzin kielioppia käyttämällä kääntää minkä tahansa musiikin jazziksi. Saksalainen pianisti Michael Wollny todistaa tämän vakuuttavasti uudella triolevyllään, jonka ainekset on poimittu musiikkimaailman eri kulmilta. Mukaan on tarttunut klassikoita (Alban Berg, Paul Hindemith, Edgar Verése), elokuvamusiikkia (Charlie Kaufmanin ja David Lynchin elokuvista), vaihtoehtorockia, poppia (Flaming Lips, Pink) ja Wollnyn omia sävellyksiä.

”Weltentraumin” kappaleet ovat jazzlevyn raidoiksi melko lyhyitä, minuutista reiluun viiteen minuuttiin. Tavoitteena ei siis ole laajat improvisoidut kehittelyt, vaan sen sijaan trio pelkistää tulkintansa ääriviivoiltaan selkeiksi tutkielmiksi. Musiikillisten lähteiden moninaisuudesta huolimatta levystä muotoutuu jäntevä ja yhtenäinen kokonaisuus, jossa trion muut jäsenet, basisti Tim Lefebvre ja rumpali Eric Schaefer, säkenöivät yhtyeen johtajan kanssa tasavertaisina ääninä.

”Weltenraum” on melodisesti vahva ja tunnelmiltaan väliin surumielisen romattinen levy. Se liittyy osaksi Esbjörn Svenssonin ja Bad Plus-yhtyeen jalanjäljissä syntynyttä uutta pianotrioperinnettä.

Phronesis: Life To Everything (Edition Records, 2014)

Myös tanskalaisen basistin Jasper Høibyn perustama Phronesis-trio jatkaa Esbjörn Svenssonin viitoittamalla tiellä. Phronesis, kuten monet muutkin uudet pianotriot, esittää harvoin amerikkalaisiin standardisävelmiin perustuvaan perinteistä jazzohjelmistoa. Trion musiikista vastaavat yhtyeen kaikki jäsenet tasapuolisesti, sillä Høibyltä, brittipianisti Ivo Neamelta ja ruotsalaiselta rumpalilta Anton Egeriltä on jokaiselta levylle päätynyt kolme sävellystä.

Phronesis on tiukasti yhteen soittava yhtye. Trio soi kuin yhtenä instrumenttina ja ero solistin ja kompin väliltä häipyy melkein näkymättömiin. Vaikka trio osaa myös hiljentyä ja pohdiskella, räiskyy marraskuussa 2013 lontoolaiselta The Cockpit -klubilta onnistuneesti tallennetty liveäänitys vallattomasti svengaten.

Julkaistu Pohjolan Sanomissa 27.6.2014


Posted

in

by

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.