Tampere Jazzhappening 2016 – festivaaliraportti

Esa Pietilä - Yrjö 2016

Esa Pietilä – Yrjö-palkinto 2016

Tampere Jazz Happening ja sen kunnianhimoinen musiikkitarjonta valaisi jälleen viime viikonloppuna marraskuun pimeyttä. Festivaalin ohjelma jännittyy vuosien varrella hyväksi havaitun kolmion varaan, siis Tullikamarin Pakkahuoneen konsertit, kotimaisen jazzin kattaus Telakalla ja myöhäisen yön jatkot Klubilla. Tällä kertaa kuuntelin vain Pakkahuoneen konsertteja. Telakka sekä klubi jäivät siis kokonaan väliin.

Olisi muuten aivan perusteltua viettää festivaalia vain Telakan tarjonnan parissa. Telakalle valittu kotimaisen jazzin valikoima on taattua laatua, esimerkiksi Aki Rissanen Trio olisi varmasti toiminut myös Pakkahuoneen päälavalla.

Yrjö ja Varjo-Yrjö 2016

Suomen Jazzliitto on kotiutunut Tampereelle viettämään jazzpäiviään ja syyskokoustaan samaan aikaan festivaalin kanssa. Niinpä Yrjö-palkinto jaettiin jälleen Pakkahuoneella perjantai-illan ohjelman aluksi. Tämän vuoden Yrjö-palkinto meni oikeaan osuvasti saksofonisti Esa Pietilälle, joka tekee tinkimättömästi omansa kuuloista musiikkia. Pietilän kvartetti Liberty Ship toimii sekä akustisena versiona että sähköisillä efekteillä jatkettua. Pietilä on myös määrätietoisesti soittanut soolokonsertteja sekä yhdistänyt omaa ilmaisuaan klassisen musiikin kanssa, hyvänä esimerkkinä Kalevi Ahon saksofonikonsertto, jonka solistina Pietilä soitti.

Yleisradion puolestaan jakaa Varjo-Yrjön, joka antaa tunnustusta muille jazztoimijoille kuin muusikoille. Tämän vuoden huomionosoituksen sai valokuvaaja Maarit Kytöharju, joka on jo pian kolmen vuosikymmenen ajan tallentanut kuviinsa jazzin ohikiitäviä hetkiä. (Lue molempien palkintojen tarkemmat perustelut Jazzfinland.fi-sivulta).

Jazzliiton juhlaorkesteri

Teemu Viinikainen soitti Jazzliiton juhlaorkesterissa. Muut muusikot olivat Mikko Innanen, Kari Ikonen, Ulf Krokfors ja Teppo Mäkynen

Teemu Viinikainen soitti Jazzliiton juhlaorkesterissa. Muut muusikot olivat Mikko Innanen, Kari Ikonen, Ulf Krokfors ja Teppo Mäkynen

Suomen Jazzliitto on tänä vuonna viettänyt 50-vuotisjuhlaansa. Eräs juhlan pääprojekteista oli juhlan kunniaksi koottu juhlaorkesteri, joka koostui Yrjö-palkituista muusikoista. Orkesteri esiintyi nyt Tampereella näillä näkymin viimeisen kerran. Mikko Innasen johdolla vuoden aikana eri festivaaleilla esiintynyt kvintetti soitti kuitenkin sen verran upean konsertin, että toivottavasti asiaan palataan vielä vaikka tallenteen tai tv-esityksen muodossa.

Kari Ikonen

Kari Ikonen

Kvintetti soitti Yrjö-palkittujen muusikoiden hyvin valittuja sävellyksiä ja nosti esille Eero Ojasen, Pekka Sarmannon, Raoul Björkenheimin, Jukkis Uotilan ja Iro Haarlan musiikkia. Näistä eväistä syntyi lämmintä musiikkia ja yhtyeen soittamisen ilo välittyi aitona kuulijoillekin.

Steve Lehman Octet

Steve Lehman

Steve Lehman

Jazzin merkittävimmäksi ajattelijaksi mainittu saksofonisti ja säveltäjä Steve Lehman toi Tampereelle oktettinsa. Se operoi varsin tiukoissa raameissa, jotka Lehmanin särmikkäät ja teräväreunaiset sävellykset rakensivat. Kompleksisia shakkitehtäviä muistuttava musiikki lepää kuitenkin vahvan grooven perustalla, mikä helpotti ainakin minua kuulijana, vaikka lopulta konsertti jätti hieman ulkopuolisen ja etäisen tunnelman. Toisaalta mieleen painui lujasti myös Lehmanin kiehtovan kaunis soolo, jossa hän soitti saksofonia ilman suukappaletta.

Marius Neset Quintet with Svante Henryson

Seuraavana esiintyneen norjalaisen saksofonistin Marius Nesetin musiikki olikin kulmiltaan pyöreämpää ja sävellykset melodisina helpommin lähestyttäviä. Nesetin esiintymisestä huokuu aina valloittava innostus, jonka mukaan kelpaa heittäytyä. Kvintetin vieraana esiintyi ruotsalainen sellisti Svante Henryson lisäsi kudokseen kamarimusiikin sävyjä.

Marius Neset & Svante Henryson

Marius Neset & Svante Henryson

The Necks

Lauantain konserttiurakan aloitti australialainen The Necks, jonka musiikkiin olen jonkin verran tutustunut aikaisemminkin. Sain nimittäin yhtyeen esikoislevyn ”Sex” (Spiral Scratch, 1989) aikoinaan vaimoltani Australian matkatuliaisena. Vaikka en ole kuunnellut levyä kovin monta kertaa, sen tinkimätön minimalismi teki vaikutuksen. Levy jäi vähäisestä kuuntelusta huolimatta mieleen, mitä ei todellakaan kaikkien levyjen kohdalla tapahdu. Olen myös kuunnellut yhtyeen viimeisintä levyä ”Vortex” (Fish of Milk/ReR Megacorp, 2015) sekä netistä löytyvää materiaalia.

The Necks: Chris Abrahams, piano, Tony Buck, rummut, Lloyd Swanton, basso

The Necks: Chris Abrahams, piano, Tony Buck, rummut, Lloyd Swanton, basso

Konsertti vastasikin ennakkotietojen pohjalta syntynyttä kiinnostusta. Trio soitti tyypilliseen tapaansa yhden pitkän kappaleen, joka on enemmän rituaali kuin pelkkä konsertti. Muusikot jaksoivat kärsivällisesti rakentaa kaarta, joka kasvoi hiljaisesta alusta minimalististen liikkeiden avulla huippukohtaansa ja vaipui hitaasti takaisin hiljaisuuteen. Elämys oli vangitseva, suorastaan puhdistava.

Krakatau & Senegale Drums

Krakatau ja Senegalin rummut hälytettiin korvaamaan esiintymisen peruuttamaan joutunutta islantilaista ADHD-yhtyettä. Näin Raoul Björkenheimista tuli eräs festivaalin työnsankareista, sillä kitaristin urakkaan mahtuivat lisäksi kaksi keikkaa Telakalla, ensin duona Juhani Aaltosen kanssa sekä Krakatau-kvartetin esiintyminen ilman afrikkalaisten rumpujen tukea.

Yamar Thiam

Yamar Thiam

Yamar Thiamin johtama Senegal Drums -kvartetti nousi kokonaisuudessa tiukasti Krakataun rinnalle. Varsinkin Thiam itse esiintyi puhuvan rumpunsa kanssa näyttävästi. Kaikkiaan konsertti oli tuttua Björkenheimin rosoista ja intensiivistä rutistusta, vaikka ei ehkä niin luonnonvoimaista kuin joskus aiemmin.

Eve Risser White Desert Orchestra

Eve Risser

Eve Risser

Pianisti ja säveltäjä Eve Risser oli minulle tuntematon taiteilija ennen festivaalia. Näin minulla ei ollut erityisiä odotuksia ennen 11-henkisen (10 muusikkoa + ääniteknikko) White Desert Orchestran esiintymistä. Orkesteri loihti kuuluville kuulaita sointeja, hälyääniä, sähköisiä soundeja ja myös jyrkkiä kontrasteja. Näin vaikuttavia, usein kivistä ja kallioperästä innoituksen saaneita sävellyksiä sisältänyt konsertti nousi festivaalin parhaiden esitysten joukkoon. Risser orkestereineen tasapainoili taitavasti sävellysten, improvisaatioiden, jazzin, kamarimusiikin ja kokeellisen ilmaisun rajapinnoilla.

Charles Lloyd Quartet

Ennakko-odotukset Charles Lloydin konsertin suhteen olivat itselläni korkealla ja lopulta odotukset pitkälti myös täyttyivät. Lloyd vaikutti olevan hyvässä kunnossa. Hapuillen etsiskelevä soittotapa ja Coltranen perinteestä hioutunut omintakeinen soundi soivat kuten levyilläkin. Lloydin kaltaiselta legendaariselta hahmolta tuskin kannattaakaan odottaa uusien urien aukomista.

Hän ei enää etsi nuorien taiteilijoiden lailla uusia polkuja, vaan jakaa pitkän kokemuksensa myötä jalostunutta, ehkä hieman romanttista, tarinaansa. Tarinaa olisi voinut kuunnella pidempäänkin, sillä Lloydin saksofonin lisäksi myös taitavan yhtyeen (Gerald Clayton, piano, Reuben Rogers, basso, Kendrick Scott, rummut) yhteissoitto oli vivahteikasta ja svengaavaa.

Lloydin konserttiin julistettiin hyvin jyrkkä valokuvauskielto, joten jazzmuotokuva Lloydista jäi ottamatta ja keikasta tallentui mieleen vain muistikuvia. Toisaalta oli vapauttavaa keskittyä pelkkään kuuntelemiseen ja unohtaa oikeiden kuvakulmien ja hetkien vaaniminen kokonaan.

Donny McCaslin Group

Donny McCaslin, tenorisaksofoni, Jonathan Maron, basso, Zach Danziger, rummut

Donny McCaslin, tenorisaksofoni, Jonathan Maron, basso, Zach Danziger, rummut

Saksofonisti Donny McCaslin joutuu väistämättä ottamaan tavalla tai toisella kantaa yhteistyöhönsä David BowienBlackstar”-levyllä ennen kuin tie uusiin suuntiin avautuu (näin McCaslin The Guardian -lehden haastattelussa). Niinpä Bowie oli luonnollisesti esillä Tampereen konsertissakin, jonka keskeisiä esityksiä oli tulkinta ”Blackstarin” raidasta ”Lazarus”. Kovasti sähköisen setin pääsolistina loisti tietenkin yhtyeenjohtaja McCaslin itse. Muiden muusikoiden tehtäväksi jäi rakentaa paikoin hyvinkin komeaa ja intensiivistä taustaa tenorisaksofonille.

Top-3 + 1

Yhteenvetona valitsen festivaalin subjektiiviseen kärkikolmikkoon seuraavat konsertit: Charles Lloyd Quartet, Eve Risser White Desert Orchestra ja The Necks. Koska topkolmoseen mahtuu enemmän kuin kolme, lisään joukkoon vielä Jazzliiton juhlaorkesterin.

Lopuksi vielä erityismaininta: festivaali oli lähes loppuunmyyty. Vaativakin taide menee siis kaupaksi ja löytää yleisönsä, kun se on oikein ja houkuttelevasti pakattu.

Valokuvista

Julkaisen vielä blogissa kuvasarjan festivaalin aikana kuvaamistani kuvista, kun vain ehdin valita ja käsitellä kuvia. Joitain kuvia on jo esillä Instagramissa ja Facebookissa.

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.