Tampere Jazz Happening 2021 – festivaaliraportti

Mikko Hassinen

Kahden vuoden tauon jälkeen Tampereella järjestettiin vihdoin aivan normaali jazztapahtuma, joka sijaitsi tutulla paikallaan pyhäinpäivän viikonloppuna. Toki viime vuonnakin festivaali järjestettiin, mutta silloisiin poikkeusoloihin supistettuna ja täysin kotimaisin voimin.

Tänä vuonna vietettiin tapahtuman 40-vuotisjuhlaa, tosin mitään erityisesti nimettyä juhlakonserttia ei ollutkaan. Valokuvaaja Maarit Kytöharjun festivaalikuvien näyttely toki juhlisti tasavuosia. Kuuntelin viikonlopun aikana lähes kaikki festivaalin päälavan Pakkahuoneen konsertit, vain perjantai-illan viimeinen esiintyjä Natacha Atlas jäi välistä.

Yrjö ja muut palkinnot

Pakkahuoneen konsertti-ilta avattiin jo vakiintuneeseen tapaan Suomen Jazzliiton palkinnoilla. Alan merkittävin palkinto Suomessa on tietenkin Yrjö-palkinto. Tänä vuonna sen sai rumpali, säveltäjä, kapellimestari Mikko Hassinen, joka pääsi näyttämään taitojaan uuden Future Food Factory -yhtyeensä kanssa. Yhtyeessä soittaa nuoren polven lupaavia muusikoita, saksofonisti Max Zenger, vibrafonisti Mikko Antila ja basisti Antti Ahoniemi. Uuden yhtyeen myötä Hassinen kertoi siirtyneensä lähes kokonaan akustisen musiikin pariin, vaikka joitain sähköisiä efektejä kuului paikoin lisäelementtinä. Future Food Factoryn puolen tunnin keikka oli enemmän kuin lupaava näyte. Kun yhtye on menossa levytysstudioon ensi vuoden alussa, siitä kuullaan pian vielä lisää.

Muita palkittuja olivat Jazzliiton Andania-elämäntyöpalkinnon saanut Maija Hapuoja ja Yleisradion jazzradion Varjo-Yrjön napannut manageri Pia Raitala.

Linda Fredriksson

Juniper ja Donner

Saksofonisti Linda Fredrikssonin ensimmäinen oma levy ”Juniper” on ollut eräs syksyn ilonaiheita, tavattoman hieno ja erityisen omaperäinen teos. Levy oli koottu pitkähkön ajan kuluessa leikkaa ja liimaa -periaatteella. Levytetty materiaali kääntyi Fredriksson ja yhtyeen (Tuomas Prättälä, Mikael Saastamoinen ja Olavi Louhivuori) käsissä toimivaksi yhtyemusiikiksi, jota leimasi levyyn verrattuna jazzillisempi ote, vaikkapa sooloja kuultiin enemmän kuin levyllä. Juniperin konsertti oli ehjä kokonaisuus ja levyn intiimi olemus siirtyi luontevasti konserttilavalle.

Pepe Willberg

Pepe Willberg ja Jukka Eskola olivat tehneet todellisen kulttuurityön nostamalla esille Otto Donnerin sävellykset, nimenomaan klassiset levyt ”En soisi sen päättyvän” (1970) ja ”Niin vähän on aikaa” (1972), joiden alkuperäisillä levytyksillä Willberg aikanaan lauloi.Jukka Eskola oli tuorestanut Donner-sovitukset yhtyeelleen ja antanut lisää tilaa sooloille. Willberg lauloi edelleen vakuuttavasti ja yhtyeen kaikki jäsenet pääsivät näkyvästi esille solisteina. Erityisesti mieleen jäivät yhtyeenjohtajan väkevät soolot ja yksittäisistä kappaleista Aira Sinervon runoon sävelletty, aina niin riipaiseva ”Raja”.

Lauantain kuuden konsertin maratoni

Trumpetisti Yazz Ahmedin esiintyminen jäi odotuksia vaisummaksi. Yhtyeen mielenkiintoisimmaksi hahmoksi kohosi vibrafonisti Ralph Wyld, mutta muuten historian merkittäviä naishahmoja kunniottanut musiikki kuulosti korvissani tasapaksulta.

Italialaisen sopraanosaksofonisti Roberto Ottavianon Eternal Love Quintet sen sijaan oli kaikkea muuta kuin tasapaksu. Kvintetti soitti notkeasti svengaavaa ja elämäniloa pursuavaa musiikkia, joka oli lujasti kiinni modernin jazzin  perinteissä, siellä sopraanasoksofonin mestarin Steve Lacyn, Ornette Colemanin ja Minguksen rehevässä maaperässä.

Kun norjalainen rumpali Paal Nilssen-Love antaa yhtyeelleen nimen New Brasilian Funk, on kai selvää, että musiikilla ei ole ainakaan ilmeisiä yhteyksiä sen paremmin brasilialaiseen musiikkin kuin funkiinkaan. Musiikin väsymättömänä moottorina höyrysi Nilssen-Loven rytminen ydinreaktori, joka kehittikin valtaisat tehot. Yhtye soitti raakaa, hiomatonta ja meluisan äänekästä free jazzia, jonka keskellä brasililaisen cuican vingahdukset kuulostivat humoristisilta.

Majid Bekkas

Festivaaliohjelman vahvaa panostusta etnojazziin edusti marokkolaisen Majib Bekkasin johtama Macig Spirit Quartet, jonka kaikki muut jäsenet tulevat hieman yllättäen Pohjoismaista, rumpali Stefan Pasborg Tanskasta ja kosketinsoittaja Jesper Nordenström sekä trumpetisti Goran Kajfeš Ruotsista. Majib Bekkas soitti pohjoisafrikkalaista guembri-luuttua, joka toimitti yhtyeessä pitkälti basson virkaa. Macig Spirit Quartetin musiikkia leimasi hypnoottisen svengaava poljento, jota ajoittaiset tempon muutokset ohjasivat uusiin suuntiin. Ja Goran Kajfeš oli tässäkin yhtyeessään säkenöivä trumpettisolisti.

Sylvie Courvoisier Trio oli ilman muuta festivaalin kohokohtia. Sylvie Courvoisier soitti pianoa paikoin hyvin epäsovinnaisesti. Hän näppäili pianon kieliä, pyöritti ranteitaan koskettimia vasten, hakkasi koskettimia kämmensyrjällä, kyynärpäällä, koko kyynärvarrellakin. Trio musiikki oli levotonta, katkelmallisesti moneen suuntaa kipinöivää ja lopulta runollisen moniselitteistä, avointa.

Lakecia Benjamin

Amerikkalainen saksofonisti Lakecia Benjamin soitti Coltranea, sekä John että Alice Coltranea. Musiikissa oli runsain mitoin kireälle jännitettyä energiaa, joka jäi ilmeisen hyvästä tarkoituksesta huolimatta kovin yksiulotteiseksi, eikä Coltrane säveltäjänimenä riittänyt musiikillisen merkityksen kirkastamiseen. Yhtyeen kokoonpano oli muuttunut ohjelmaan painetusta, sillä kokeneiden Lonnie Plaxicon (basso) ja Zaccai Curtisin (piano) tilalla soittivat vastaavasti nuoret Ivan Taylor ja Taber Gable. Ehkä tämä muutoskin söi sävyjä ja syvyyttä yhtyeen ilmaisusta. Toisaalta Benjaminin konsertti herätti myös innostuneita reaktioita, sillä Aamulehti otsikoi: ”Jazz on saanut uuden supertähden – Lakecia Benjamin oli Tampereen jazztapahtuman sensaatio”.

Alexander Hawkins

Tasapainoinen sunnuntai

Englantilainen pianisti Alexander Hawkins soitti jo lauantaina Roberto Ottavianon kvintetissä. Hän avasi sunnuntaina soolopianokonsertillaan festivaalin viimeisen rupeaman. Hawkins soitti neljä pitkää, ilmeisen improvisoitua sooloa, joihin mahtui niin preparoitua pianoa, pitkälle jalostettua Ellingtonia kuin Monkin koulukunnan kulmikkuutta. Improvisaatiot jäsentyivät laajoiksi draaman kaariksi, joissa musiikki kasvoi vaatimattomista eleistä jykevään pauhuun.

Israelilainen Shalosh on toiminut omillaan pianotriona jo vuodesta 2014 lähtien. Trio on laajentunut viime aikoina kvartetiksi, kun sopraanosaksofonisti Daniel Zamir on liittynyt mukaan. Konsertissa Zamir oli levoton virtuoosi, joka vaelsi herkeämättä ympäri esiintymislavaa, samalla kun trio puolestaan paahtoi hellittämättä etnomausteista svengiään. Surumielisillä ja vakavilla sävyillä maalannut kvartetti päätti konsertin hyväntuuliseen kunnianosoitukseen pianisti Ahmad Jamalille, jonka lopuksi Zamir hyppäsi lavalta katsomon puolelle soittamaan yleisön keskellä.

Dave Holland & John Scofield

Tällä kertaa festivaalin loppuhuipennus oli todellinen loppuhuipennus. Basisti Dave Holland ja kitaristi John Scofield soittivat hyväntuulisesti omia sävellyksiään ja pallottelivat vapautuneesti ideoitaan toinen toisilleen. Lämminhenkinen konsertti todisti jälleen, kuinka taiteessa suureen sisältöön ei aina tarvita suurta ääntä, näyttäviä eleitä tai ennalta julistettua hyvää sanomaa. Tässä tapauksessa hyvät sävellykset ja muusikoiden saumaton kommunikaatio riittivät välittämään jotain merkityksellisen tuntua.

Tämän vuoden Tampere Jazz Happening oli minulle, kuten varmasti monelle muullekin, ensimmäinen kokonainen festivaali koronapandemian alkamisen jälkeen. Koska pandemia ei näytä suinkaan olevan vielä ohitse, tuntuu tälläisen elämyksellisen musiikkiviikonlopun; jälkeen ajatus koronapassin käytön laajentamisesta entistäkin paremmalta ajatukselta.

Tampere Jazz Happenig 2021 Top 5

Lopuksi vielä tiivistyksenä subjektiivinen top 5 -valinta:

1. Linda Fredriksson Juniper
2. Roberto Ottaviano Eternal Love Quintet
3. Sylvie Courvoisier Trio
4. Daniel Zamir & Shalosh
5. Dave Holland & John Scofield

Palaan vielä festivaaliin ja siellä ottamiini valokuviin myöhemmin, kun saan käytyä läpi kuvasatoa.

Kategoria(t): Jazz, Valokuvaus Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 Responses to Tampere Jazz Happening 2021 – festivaaliraportti

  1. Pirkka Aula sanoo:

    Hieno raportti jatseista. Olin vain sunnuntain päätöksessä Telakalla, belgialaisia taikureita! (Lauantaina Myyrmäen uudessa salakapakassa ”Lobby”, Aili Ikosen saksofonisti Viljamin paikka. Järjestää siis jatseja, loppuunmyyty 70 henkeä).

    Olit kovin eri mieltä Aamulehden kanssa Lakecia B:stä. En kuullut mutta sain julisteet ;).

    t. Pirkka

  2. Kiitos palautteesta. Olin vielä sunnuntai-iltana Tampereella, mutta en jaksanut enää Telakalle. Aamulehden toimittaja koko tosiaankin konsertin eri tavalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.