Tampere Jazz Happening 2019 – festivaaliraportti

Cross Currents Trio oli eräs festivaalin kohokohdista.

Tampere Jazz Happening julisti tämän vuoden teemassaan riemukkaasti “Vive le Jazz!” ja levitti jälleen kerran jazzin, improvisaation ja kaiken luovan musiikin ilosanomaa. Pääosassa oli eurooppalainen, erityisesti ranskalainen, musiikki, vaikka Tullikamarin Pakkahuoneelle ja Klubille tuli vieraita myös Yhdysvalloista, Kuubasta ja Jamaikalta. Kotimainen jazz esittäytyi tuttuun tapaan Telakan klubilla usean kokoonpanon voimin. Seurasin tänä vuonna Tullikamarin Pakkahuoneen perjantain ja lauantain ohjelmat kokonaan. Sunnuntain Pakkahuone sekä Klubin ja Telakan ohjelma jäävät festivaaliraporttini ulkopuolelle.

Yrjö-palkinto 2019 ja muut muistamiset

Jazzliiton vuotuinen Yrjö-palkinto jaettiin perjantain Pakkahuoneen konsertin aluksi ja tunnustus meni pianisti Riitta Paakille, joka on vasta kolmas tunnustuksen saanut nainen. Paakki esitti kvartettinsa kanssa kolme kappaletta viimeisimmältä levyltään “Live At Koko Jazz Club”, joukossa oli tietenkin Tampereelle sopivasti levyn svengaava avausraita “Åbo”.

Riitta Paakki ja yläkulmaa tämän vuoden Yrjö-palkinnosta eli Anita Naukkarisen teoksesta “Occur

Jazzliitto jakoi tänä vuonna myös Andania-palkinnon, jonka sai elämäntyöstään Ylen jazzohjelmien tuottaja Veli-Pekka Heinonen. Ylen Varjo-Yrjö meni Poriin Validi Karkia -klubin ja Karkia Mistika -levymerkin aktivistille Jyrki Laiholle.

Pakkahuoneen perjantai

Perjantain varsinaisen konserttiosuuden avaus oli linjassa festivaalin pitkän perinteen kanssa. Jazz Happening on aina rohjennut tuoda esille kuulijoilta kärsivällisyyttä ja keskittymista vaativaa musiikkia. Ranskalaisen basisti Joëlle Léandre ohjasi silmä tarkkana tentettinsä soittamaa ankaraa modernismia. Ilmeisen pitkälle sävellettyyn musiikkiin sisältyi toki improvisoituja osuuksia, esimerkiksi trumpetisti Jean-Luc Cappozzo nousi esille. Mieleenjääneen konsertin huippukohtiin kuului suorastaan lempeän seesteinen jakso, joka äkisti särkyi rumpujen rajuihin iskuihin.

Joëlle Léandre keskittyy.

Norjalainen Susanna & Brotherhood of Our Lady soitti musiikkia, jonka vaikutteeksi mainittiin hollantilaisen maalarin Hieronymus Boschin hurjat visuaaliset näyt. Musiikin ja Boschin kuvaston välinen yhteys jäi epäselväksi,  Oikeastaan kyse oli poplauluista, joita sähköiset säröt ja häröt kuorruttivat. Kuulas ja surumielisesti melodinen musiikki jäi korvissani yksiulotteiseksi ja yhtyeen konsertti tuntui pitkältä.

Dave Hollandista voi käyttää kulunutta ilmaisua jazzlegenda.

Kuuntelin Pakkahuoneen illan päättänyttä Cross Currents Trion esitystä lähinnä fanin asenteella. Muistelin niitä monia levyjä, joilla basisti Dave Holland on mukana sekä ihastelin hänen soundiaan ja edelleen notkean voimakasta soittoaan.  Zakir Hussainin tablarummut muuttivat saksofonitrion tyypillistä ilmaisua ilmavampaan suuntaan, mutta itämaiset vaikutteet jäivät lopulta aika vähäisiksi. ECM-levyillään suosikkieni joukkoon noussut saksofonisti Chris Potter oli vakuuttavan intensiivinen. Kolmen virtuoosin esityksestä muotoutui vahva ja viihdyttävä perjantai-illan päätös.

Lauantai triot Pakkahuoneella

Lauantain Pakkahuoneen ensimmäinen kattaus esitteli kolme erilaista trioa, jotka kaikki mahtuvat helposti jazzin karsinan sisäpuolelle. Konsertin aloitti belgilais-ranskalainen Hermia/Darrifourcq/Ceccaldi -trio. En tuntenut trion musiikkia ennakolta, mutta basson korvaaminen sellolla vei odotuksia kamarijazzin suuntaan. Erehdys paljastui heti kättelyssä, sillä sen verran aggressiivisesti sahasi Valentin Ceccaldi selloaan ja trio syöksyi raivokkaasti matkaan. Välillä meno rauhoittui hankausäänten, saksofonin läpi puhalletun ilman ja sellolla näppäillyn pulssin elintoiminnoksi. Kohta kuitenkin rumpujen ja sellon robottirytmit kasvoivat kulmikkaaksi grooveksi.

Hermia/Darrifourcq/Ceccaldi

Portugalilaisen rumpali Mário Costan johti rumpusettinsä takaa ilmeikkäästi väliin varsin perinteiseen tapaan soinutta pianotrioa. Sen painokkaista piano-osuuksista vastasi ranskalainen Benoît Delbecq ja bassoa soitti toinen portugalilainen Hugo Carvalhais. Välillä trion akustinen sointi rikastui sähköisten kosketinsoittimien ja efektien soundilla, kuten on melko yleisesti ollut tapana monilla nykyajan jazzyhtyeillä. Hyviä esimerkkejä ovat tästä sellaiset We Jazz Recordsin artistit kuin 3TM ja Koma Saxo. Lisäsin Mário Costan niiden seurattavien jazzmuusikoiden joukkoon, johon levytyksistään tuttu Benoît Delbecq jo kuuluikin.

Mário Costa

Vive la France” -levynsä kansikuvalla koko festivaalin visuaaliseen ilmeeseen vaikuttanut Das Kapital päätti kolmantena triona iltapäivän konsertin. Das Kapital keskittyi laajasti ranskalaiseen musiikkiin barokista klassiseen ja poppiin. Ohjelmaa sisältyi “Comme d´habitude”, joka tullut paljon tunnetuksi Paul Ankan englanniksi sanoittamana ja Frank Sinatran esittämänä nimellä “My Way”.

Saksofonisti Daniel Erdmannin ja kitaristi Hasse Poulsenin (jotka molemmat olivat kuulemma valinneet ranskalaisuuden) keskellä hääri rumpali Edward Perraud. Hän pitkälti vastasi trion paikoin humoristisesta ilmeestä ja oli arvaamaton miimikko, joka toi mieleen Han Benninkin luovan hulluuden.

Edward Perraud

Pakkahuoneen lauantain toinen kattaus

Théo Ceccaldin johtama Freaks kuulutettiin lavalle punkjazzina ja viulisti pogosikin ympäri lavaa omien osuuksiensa välillä. Sekstetti soitti äänekästä rockia, joka kuului salin eturiviin liian kovaa. Kun olin aikani kokeillut vangita pitkällä valotusajalla energisen Ceccaldin liikkeitä, siirryin salin takaosiin lepuuttamaan korviani ja yhtye jäi tarkemmin kuuntelematta.

Théo Ceccaldi, valotusaika 1/30 s

Sen sijaan pianisti Aki Takasen Japanic-kvintetin jazzin monia kerrostumia yhteen koonnut musiikki vamgitsi. Yhtye kietoi yhteen häivähdyksiä Fats Wallerista, Thelonious Monkista ja Cecil Taylorista sekä sekoitti ne samaan pakettiin kovan svengin, free jazzin ja hälyäänten kanssa. Hälyistä vastasi levysoittimillaan ja vinyylilevyillään DJ Illvibe eli Vincent von Schlippenbach (siis Aki Takasen miehen Alexander von Schlippenbachin poika). Moni-ilmeinen esitys nousi tämän vuoden festivaalin konserttien kolmen kärkeen. Ne kaksi muuta olivat Das Kapital ja Cross Currents Trio, tosin ei Joëlle Léandre Tentetkään jäänyt kauas kärjestä.

Aki Takase

Pakkahuoneen lauantai-ilta päättyi pianisti Omar Sosan, viulisti/laulaja Yilian Cañizaresis ja lyömäsoittaja Gustavo Ovallesin riemukkaaseen konserttin, jonka aikana lavalla nähtiin ja kuultiin jopa suihkulähde. Trion musiikki poikkesi aika lailla festivaalin muusta ohjelmasta, niin vilpittömän romanttista tyyliä oli väliin tarjolla. Esitys oli kuitenkin valloittava ja lopun kuubalainen rytmi-ilottelu nosti yleisön ylös tuoleiltaan osoittamaan suosiota. Siinä vaiheessa takana oli kymmenen yhtyettä kahden päivän aikana ja oli syytä huokaista tyytyväisenä: “Vive le Jazz”!

Omar Sosa ja Yilian Cañizares

Julkaisen vielä myöhemmin lisää valokuvia kuvasarjana.

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.