Pianisti Riitta Paakille Jazzliiton Yrjö-palkinto 2019

Riitta Paakki soitti trionsa kanssa Joensuussa syksyllä 2015

Pianisti Riitta Paakki on luonut vaikuttavan uran kotimaisen jazzin huipulla. Hänen hienostunut pianisminsa kumpuaa jazzmusiikin traditioista; svengaavaa ja persoonallista ilmaisua leimaa vaivattomuus ja leikkisyys.

Erityisesti 1960-luvun Blue Note -ilmaisuun syventynyt Riitta Paakki (s. 1971) on Suomen ensimmäinen taiteellisen tohtorintutkinnon suorittanut jazzpianisti. Musiikin tekemisen lisäksi hän opettaa Sibelius-Akatemiassa. Viisi albumia omalla nimellään julkaissut pianisti tunnetaan pitkäjänteisestä työstään trionsa ja nykyään myös kvartettinsa kanssa. Kvartetin ensimmäinen levytys oli vuoden 2018 Live at Koko Jazz Club, joka julkaistiin myös Japanissa. Riitta Paakki Quartet esiintyy Suomen Jazzliiton laajalla kiertueella 5.–16.11.2019.

Yrjö-palkinto on vuosittain vaihtuvan taiteilijan tilausteos. Tänä vuonna taiteilijana toimi vuonna 1986 syntynyt helsinkiläinen taitelija Anita Naukkarinen. Suurikokoisista, leikkisistä öljyväritöistään tunnettu Naukkarinen oli toinen vuonna 2018 julkistetun presidentti Sauli Niinistön muotokuvan tuottajista. Riitta Paakille tehty Occur (öljyväri kankaalle, 2019) syntyi Paakin musiikkia kuunnellessa: “Musiikista koin muotoutuvan kankaalle herkkyyden, melankolian ja positiivisen rytmin jälkien vuorottelua”, Naukkarinen kuvailee.

Jazzliitto on myöntänyt vuodesta 1988 asti myös harkinnanvaraista Andania-palkintoa pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä suomalaisen jazzin hyväksi. Tunnustuksen sai tänä vuonna Ylellä pitkän uran (1980–2015) jazztuottajana tehnyt Veli-Pekka Heinonen. Nyt jo eläkkeelle jäänyt Heinonen aloitti jazzin parissa 1970-luvun Turussa muusikkona ja toimittajana ja vaikutti Jazzliiton hallituksessa vuosina 1976–1982.

Nyt 16:tta kertaa jaettu palkinto on nimetty S/S Andania -laivan mukaan, jolla ensimmäiset jazzmuusikot saapuivat Helsinkiin vuonna 1926.

Ylen Jazzradio jakoi tapahtumassa myös Varjo-Yrjö-palkinnon työstä jazzkulttuurin hyväksi. Palkinnon vastaanotti tänä vuonna Jyrki Laiho, joka on elävöittänyt Porin jazzelämää ja esitellyt myös marginaalista jazzia muun muassa Validi Karkia -liveklubillaan ja levy-yhtiö Karkia Mistika Recordsin julkaisuilla. Varjo-Yrjö-palkinto jaettiin nyt 17. kertaa. 

Tunnustukset jaettiin Tampereella Tullikamarin Pakkahuoneella 1.11.2019 osana Suomen Jazzliiton Valtakunnallisten Jazzpäivien ja Tampere Jazz Happeningin ohjelmistoa.

Teksti: Suomen Jazzliitto

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.