Tornionjoella odotellaan tulvahuippua viikon 20 lopulle tai viikon 21 alkupuolelle. On tietenkin etukäteen epävarmaa, kuinka korkealla vesi tulee tänä vuonna nousemaan. Viime vuonnahan vesi nousi tavanomaista selvästi korkeammalle. (Viime kevään tulvakuvia voit katsella täältä: Tornionjoen kevättulva 2023.)
Torstai 16.5.2024
Seurannan aluksi kaksi kännykkäkuvaa, jotka molemmat on kuvattu vanhalta sillalta ns. Nordbergin möljälle päin. Hauskankuuloinen sana ”möljä” tarkoittaa satamalaituria. Nimi periytyy ajoilta, jolloin kaupungin keskustaan vielä pääsi laivoilla. Nykyään Nordbergin möljä on kaikkien kaupunkilaisten yhteistä tilaa, johon on pystytetty kaksi Pekka ja Teija Isorättyän veistosta, Särkynyt lyhty ja Kojamo.


Perjantai 17.7.2024
Vesi oli noussut yön aikana jonkin verran, kuten kuvia vertaamalla voi havaita.






Lauantai 18.5.2024
Vesi nousee edelleen, mutta ennusteen mukaan erityisen suuren tulvan vaaraa ei tänä keväänä näyttäisi olevan. (Linkki ennusteeseen alempana)








Sunnuntai 19.5.2024







Sunnuntaina 19.5.2024 – illalla
Vesi on päivän mittaan hieman noussut, mutta tavallisesta poikkeavaa tulvaa ei näyttäisi olevan tulossa.








Maanantai 20.5.2024



Vaihteeksi muutama kuva Heinijänkäntieltä kaupungin ulkopuolelta. Liakanjoen vesi on siellä noussut joillekin pelloille, mutta ei lainkaan niin korkealle kuin viime keväänä, jolloin vesi virtasi tien yli. Katso viime kevään kuvia täältä: Tornionjoen kevättulva 2023.
Tiistai 21.5.2024

Vesi on edelleen hieman noussut, mutta ennusteiden mukaan tulvahuippu jää viime kevättä alemmaksi.



Keskiviikko 22.5.2024
Päivän vedenkorkeustiedot kertoivat, että vesi olisi ollut jo laskussa Pellon korkeudella. Siitä päätellen tänään vedenkorkeus voisi saavuttaa Torniossa huippunsa.

Kuvissa on jälleen näkyvissä tilanne Tornion keskustassa Nordbergin möljän tienoilla. Mukana on myös muutama kuva Heinijänkäntieltä, jota vesi ei tänä keväänä näytä ylittävän.






Torstai 23.5.2024
Tänään vedenkorkeus kääntyi lievään laskuun. Jos vesi ei ala uudelleen nousta, päätän tämän vuoden tulvaseurannan tähän.
Vedenkorkeuden ennusteita Tornion kaupungin kohdalle voi seurata täältä: Vesistöennusteet: Tornionjoen vesistöalue – Tornionjoki, Tornion kaupunki.
Vastaa