
Trumpetisti Goran Kajfešin Tropiques-yhtyeen ensimmäinen We Jazz -albumi on periaatteessa yksinkertainen levy. Siinä on kolme pitkää kappaletta, kestoltaan noin 12 – 13 minuuttia. Kaikki kolme raitaa noudattavat karkeasti ottaen samaa suunnitelmaa. Kappaleen avaa parin kolmen minuutin mittainen intro, josta kappale kaartuu pitkän ja jännitteisen groove-jakson kautta vähitellen hiljenevään päätökseen.
Onneksi Tropiques muuntelee suunnitelmaa kiinnostavasti ja albumista muodostuu sarjamaisen yhtenäinen kokonaisuus. Viululla, sellolla ja sähköisillä tehosteilla vahvistettu kvartetti luo minimalistisesti toistuvien rytmienkuvioiden avulla luotuihin hypnoottisiin groove-jaksoihinsa kokoaan suuremman, jopa muhkean ja dynaamisesti elävän soundimassan. Sen päälle yhtyeenjohtajan trumpetti levyn tärkeimpänä sooloäänenä kohoaa kirkkaana, kuten erityisen hienosti levyn päätösraidan ”Prije i posle” koskettavassa lopetuksessa.

Goran Kajfeš Tropiques: Tell Us (We Jazz, 2024)
Goran Kajfeš, trumpetti, syntetisaattori, Alexander Zethson – piano, urut, syntetisaattori, Johan Berthling, basso, Johan Holmegard, rummut + Josefin Runsteen, viulu, Leo Svensson Sander, sello

”Tell Us” valkoituu luonnollisesti Valon kuvia -blogin kuuntelusuositusten listalla eli klikkaa “Vuoden valinnat 2024”
Vastaa