Arvostusta ilmassa – Jan Allan Haaparannalla

Jan Allan Haaparannalla 24.2.2014

Jan Allan Haaparannalla 24.2.2014

Ruotsalaisen jazzin arvostettu veteraani, trumpetisti Jan Allan esiintyi maanantaina 24.2.2014 Haaparannan Folkets Husilla Norrbotten Big Bandin säestyksellä. Kahdeksan jazzsäveltäjää oli teroittanut kynänsä ja räätälöinyt syksyllä 80 vuotta täyttävälle Allanille lahjaksi kukin oman sävellyksensä. Projektiin osallistuneet säveltäjät olivat Joakim Milder, Ann-Sofi Södergvist, Elin Larsson Forkelid, Jan Levander, Fredrik Lundin, Peter Danemo, Håkan Broström ja Cecilia Persson.

Vaikka kaikki sävellykset ilmensivät selvästi samankaltaista nykyjazzin henkeä, olivat teokset riittävän erilaisia ja näin illasta syntyi monitahoinen katsaus uuden jazzsävellyksen maailmaan. Jan Allanin notkean viileä trumpetti ja Norrbotten Big Bandin ilmeikäs sointi sitoivat lopulta erilaiset näkökulmat yhdeksi jäntevästi kootuksi konserttikokonaisuudeksi, jossa alkupuolen hitaammin avautuvista sävellyksistä siirryttiin loppupuolen enemmän svengistä voimaansa ammentaneisiin teoksiin.

Tasaisen varman konsertin kohokohtia olivat tanskalaisen saksofonistin Fredrik Lundinin surumielisen kaunis ”Vågarna går genom stan”, Elin Larsson Forkelidin monipolvinen ”Öppet hav” ja Ann-Sofi Söderqvistin svengaava ”Shades of Blue”. Myös orkesterin kapellimestarin Joakim Milderin osuus oli jännittävä. Hän oli lainannut sävellyksensä ideat Jan Allanin vuonna 1970 ilmestyneeltä eurooppalaisen jazzin klassikkolevyltä ”Jan Allan -70”. Sävellyksen alussa duettoa soittaneet rumpali Bengt Stark, nimensä veroinen rumpali ja saksofonisti Mats Garberg toivat mieleen suorastaan Elvin Jonesin ja John Coltranen voimajazzin.

Konsertin painopiste oli siis sävellyksissä, mutta luonnollisesti myös solistit pääsivät ääneen. Itseoikeutetun pääsolistin Jan Allanin ohella big bandin vakituiset sooloäänet saksofonisti Karl-Martin Almqvist ja Håkan Broström olivat totutusti vahvoja ja myös pianisti Adam Forkelid sekä basisti Christian Spering nousivat esille.

Mielenkiintoiset sävellykset, aina taitava Norrbotten Big band ja kunnianosoituksen kohteen vaikuttava läsnäolo teki Norrbotten Big Bandin Jan Allan – tribuutista lämminhenkisen tilaisuuden. Orkesterin nuoremmpien muusikoiden kunnioitus oli sekin vahvasti läsnä.

Share
Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.