Better Git It in Your Soul

Better Get It In Your Soul – Krin Gabbard #kirja #jazz #book #nowreading #elämänkerta #biography #charlesmingus

Kuva, jonka Jukka Piiroinen (@valonkuvia) julkaisi

Basisti, säveltäjä ja kirjailija Charles Mingus (1922-1979) on niitä monumentaalisia muusikoita, joista on tehty useita elämänkertoja. Englantilaisen Brian PriestleynMingus: A Critical Biography” (Da Capo, 1985) on tietenkin perusteos, mutta myös Gene SantoronMyself When I Am Real: The Life and Music of Charles Mingus” (Oxford University Press, 2001) on arvostettu esitys Minguksen elämästä.

Kahden perusteellisen elämäkerran jälkeen on ymmärrettävää, että Krin Gabbard on hakenut omalla teoksellaan uusia näkökulmia Minguksen elämään, mihin kirjan alaotsikkokin viittaa. Gabbard liittää Minguksen musiikin ja uran osaksi laajempia kulttuurin virtauksia 1940–1960-lukujen Yhdysvalloissa.

Gabbard on jakanut kirjansa neljään jaksoon. Ensimmäinen jakso on lähinnä perinteinen elämäkerta, tässä tapauksessa aika tiivis yhteenveto Minguksen värikkäistä vaiheista. Toinen jakso nostaa esille Minguksen kirjoittajana. Hänhän kirjoitti runoja, levynkansitekstejä ja kaikkein merkittävimpänä teoksenaan omaperäisen, jopa kokeellisen, omaelämankerran “Beneath The Underdog” (Alfred A. Knopf, 1971). Gabbard pääsi tutustumaan kirjan syntyvaiheisiin aikaisempia kirjoittajia syvällisemmin, sillä hän sai kirjan alkuperäinen käsikirjoituksen luettavakseen.

Kirjan kolmas jakso keskittyy Minguksen uraan säveltäjänä. Gabbard hahmottelee Mingukselle aivan ainutlaatuista paikkaa jazzin kentällä hahmona, joka oli yhtä aikaa jazzin perinteiden vaalija ja modernin jazzin kehittäjä. Toisaalta Duke Ellington oli Minguksen suuri innoittaja, jopa isähahmo ja toisaalta Mingus lähentyi 1960-luvulla vahvasti free jazzia erityisesti Eric Dolphyn ansioista. Mingusta kiinnosti myös third stream eli klassisen ja jazzin yhdistäminen, vaikka Mingus kyllä piti kaikkea musiikkia yhtenä ja samana virtana,

Neljännen jakson aiheena on kolme Minguksen keskeistä yhteistyökumppania eli rumpali Dannie Richmond, Eric Dolphy ja pasunisti Jimmy Knepper. Dannie Richmond oli Mingukselle kaikkein läheisin soittokumppani. Mingus sanoi kerran: “I´d rather not use a drummer if Dannie weren´t avaiable“. Richmond aloitti rumpalina harvinaisen myöhään jo aikuisella iällä soitettuaan sitä ennen tenorisaksofonia rhythm&blues -yhtyeissä. Mingus havaitsi Richmondin lahjakkuuden rumpalina ja pystyi suorastaan muovaamaan tämän soittotapaa.

Myös Dolphy onnistui muusikkona Minguksen yhtyeissä; Gabbard mielestä jopa paremmin kuin yleensä omilla levyillään omien yhtyeidensä kanssa. Dolphyn varhainen kuolema vuonna 1964 oli Mingukselle järkytys ja kova isku. Valkoihoisen Knepperin kanssa Minguksella oli myrskyinen suhde, mille rotukysymys toi omat mutkansa. Miesten suhde katkesi pitkäksi aikaa vuonna 1962, kun Mingus löi Knepperiä kasvoihin, katkoi useita hampaita ja melkein tuhosi pasunistin ansatsin. He tekivät sovinnon vasta hieman ennen Minguksen kuolemaa.

Gabbardin kirja houkutteli minut palaamaan jälleen kerran Minguksen musiikin pariin ja kaivelemaan levyhyllya, mitä voinee pitää eräänä onnistuneen musiikkikirjan tuntomerkkinä.

Krin Gabbard: Better Git It in Your Soul. An Interpretive Biography of Charles Mingus (University of California Press, 2016)

Share
Kategoria(t): Jazz, Kirjat Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.