
”Conversation #9 – Targeted ” jatkaa rumpali Florian Arbenzin kohta valmistuvaa kahdentoista levyn sarjaa esittelemällä jälleen uuden kokoonpanon, tällä kertaa saksofonin, rumpujen ja hammond-urkujen muodostaman klassisen trion. Saksofonia soittaa Arbenzin pitkäaikainen yhteistyökumppani Greg Osby, jonka kanssa Arbenz levytti muutama vuosi sitten kuvataiteesta innoitusta ammentaneen duoalbumin ”Reflections Of The Eternal Line”. Yhtyeen kolmas jäsen, hollantilainen urkuri Arno Krijger, on itselleni aivan uusi ja ilahduttavan moni-ilmeinen tuttavuus. Krijger hoitaa yhtyeessä myös basistin työt, kuten hammond-urkurit usein tapaavat tehdä.
Levyn avaa jälleen uusi tulkinta Eddie Harrisin ”Freedom Jazz Dancesta”, jonka tunnetuin versio löytynee Miles Davisin ”Miles Smiles” -albumilla. ”Freedom Jazz Dance” on Arbenzin levysarjan eräänlainen avainkappale, sillä se löytyy jokaiselta sarjan albumilta ja viimeisin versio groovaa Davisin hengelle varsin uskollisena.
Kun levyn muutkin lainakappaleet, ”Seven Steps To Heaven” ja ”I Loves You Porgy”, kuuluivat aikoinaan Davisin ohjelmistoon, kumartaa Arbenzin uusin keskustelu suuren trumpetistin suuntaan pelkkää nyökkäystä syvemmälle. ”Seven Steps To Heaven” Arbenzin ja Krijgerin duetto, joka alkaa pitkällä rumpusoololla ja päättyy urkujen kiihkeään purkaukseen. ”I Loves You Porgy” antaa puolestaan runsaasti tilaa Greg Osbylle, jonka improvisaatio kieppuu vaikuttavasti klassisen melodian ympärillä.
Levyn muut kappaleet ovat Arbenzin ja Osbyn käsialaa. Osbyn ”Vertical Hold” on alttosaksofonin ja rumpujen harkittu vuoropuhelu. ”Sleeping Mountain” ja ”Old Shaman” ovat molemmat Arbenzin sävellyksiä, edellinen tummasävyinen maisemamaalaus ja jälkimmäinen oivallinen näyte kolmikon toisiaan kuuntelevasta yhteissoitosta ja musiikillisen jännitteen kehittelystä (katso video alla).
”Conversation #9 – Targeted” täydentää siis Arbenzin sarjaa erilaisella kokoonpanolla ja uudella soundilla. Albumi kuuluu Valon kuvia -blogin kuuntelusuositusten listalle: Vuoden valinnat 2023. Listaa kannattaa käydä vilkaisemassa, jossa valtavirran ulkopuolinen uusi jazz kiinnostaa. Listalla on mukana myös sellaisia levyjä, joita en ole ehtinyt blogissa esitellä.
Florian Arbenz: Conversation #9 – Targeted (Hammer Recordings, 2023)
Greg Osby, saksofoni, Arno Krijger, hammond, Florian Arbenz, rummut

Vastaa