Jan Bruér: Lars Gullin. Saxofonist och kompositör (Bo Ejeby Förlag, 2021)

Kun avaa Jan Bruérin kirjan saksofonisti Lars Gullinista, huomaa ihan heti pitelevänsä käsissään nykyaikaista tietokirjaa, jonka ulkonäköön on nähty vaivaa. Kuvien joukossa on paljon suoraan päähenkilöön liittyvien valokuvien lisäksi lehtileikkeitä, levynkansia, kirjeitä, sopimuksia, nuotteja, pääsylippuja ja konserttijulisteita. Onpa mukana kuva myös säännöstelykupongeista, mikä muistuttaa sotavuosien olleen taloudellisesti tiukkaa aikaa Ruotsissakin. Runsas ja monipuolinen kuvitus luo siis ajankuvaa.

Kirjoittaja on selvästikin pyrkinyt välttämään perinteistä elämä ja teokset -kerrontaa. Gullinin uran varhaisvuodet käydään läpi aikajanoina, jossa kunkin vuoden tapahtumat kirjataan lyhyesti muistiin. Varsinaisen leipätekstin krologia katkeaa välillä pitkiin lainauksiin haastattaluista, joissa erityisesti Gullinin toinen ja kolmas vaimo, Gerd Gullin ja Majlis Gullin saavat laajasti äänensä kuuluville. Saksofonisti ja säveltäjä Jan Levander puolestaan esittelee tarkemmin muutamia Gullinin avainteoksia, mikä antaa tilaisuuden käyttää kirjaa musiikin kuuntelun apuvälineenä.

Lars Gullin syntyi 4.5.1928 Sandassa Gotlannissa. Hänen isänsä työskenteli rautatieläisenä. Perhe ei siis ollut erityisen varakas ja ainoa tuolloin käsillä ollut soitin musikaalisille lapsille oli harmonikka. Lahjakas Gullin esiintyi paikkakunnalla eräänlaisena ihmelapsena. Monet muutkin ajan jazzmuusikot aloittivat harmonikalla ja Jan Bruér esittää kiinnostavan teorian, jonka mukaan nimenomaan harmonikka on vaikuttanut ruotsalaisen jazzin omaperäiseen ilmeeseen.

Gullinin perheellä ei ollut varaa kustantaa pojalleen musiikkikoulutusta. Ainoa mahdollisuus päästä koulutukseen oli armeijan soittokunta, jossa Gullin aloittikin soitto-oppilaana jo 1941. Koska hän oli pari vuotta liian nuori, hän joutui anomaan poikkeusluvan itseltään kuninkaalta. Armeijassa Gullin soitti klarinettia, signaalitorvea ja rumpuja. Vapaa-ajalla hän soitti myös tanssiorkestereissa, jolloin saksofonit ja viulu tulivat mukaan valikoimaan. Gullin soitti myös pianoa ja suunnitteli myöhemmin jopa uraa konserttipianistina ja säveltäjänä.

Armeijavuosien jälkeen Gullin kuitenkin soitti yhä enemmän tanssiorkestereissa, jotka usein soittivat jazzia. Niinpä myös Gullin hylkäsi ajatukset klassisesta musiikista ja siirtyi yhä enemmän jazzin pariin. Amerikkalaisten jazzmuusikkojen Ruotsin vierailut vahvistivat valintaa, kun Gullin pääsi soittamaan jameissa Charlie Parkerin ja Stan Getzin kanssa. Miles DavisinBirth of Cool” -levytykset olivat tärkeä suunnannäyttäjä ja Davisin levytyksillä alttosaksofonia soittaneesta Lee Konitzista tuli pian yhteistyökumppani. Myös instrumentinvalinta varmistui syksyllä 1949 ja Gullin siirtyi soittamaan baritonisaksofia, jonka merkittävimpiä ääniä hänestä sittemmin tuli.

Ensimmäiset oman levytyksensä Gullin teki vuonna 1951 ja hänen varhainen tuotantonsa julkaistiin 78-kierroksen levyinä tai pidemmän soittoajan mahdollistavina EP-levyinä. Varhainen klassikko, ensimmäiselle lapselle omistettu ”Danny´s Dream” ilmestyi keväällä 1954. Tämä kansanmusiikkivaikutteinen tuutulaulu sai yleisesti hyvän vastaanoton, mutta myös kritiikkiä kuului. Amerikkalaisen jazzin asettamia malleja haastanut musiikki sai kriitikoilta nimen ”fäbodjazz” (karjamajajazz), mistä Gullin ei ollut lainkaan mielissään. Levyteknologista murrosaikaa elänyt Gullin levytti lopulta vähän varsinaisia LP-levyjä. Ensimmäinen LP ”The Artistry of Lars Gullin” ilmestyi vuonna 1958, seuraava ”Portrait of My Pals” vasta 1964. Sen jälkeen Gullin julkaisi vain kolme studiolevyä, viimeisenä ”Aeros Aromatic Atomica Suite”, jonka Gullin ehti levyttää juuri ennen kuolemaansa vuonna 1976.

Yhdysvalloissa uraa tehnyt rumpali Jack Norén toi kotimaahan palatessaan huumeet ruotsalaiseen jazzelämään. Myös maassa vierailleilla amerikkalaisilla muusikoilla oli osuutta huumeongelman syntyy. Gullin aloitti Norénin tuomalla hashiksella, lievensi esiintymispelkoaan lääkkeillä ja lopulta riippuvuuden täydensi morfiini, jota hän oli saanut ensin ihan laillisesti sappivaivoihinsa. Jo 1950-luvun alussa alkanut huumeriippuvuus hankaloitti Gullinin uraa pitkän aikaa. Esiintymiset ja levytykset olivat välillä harvassa ja Gullin joutui välillä häikäilemättömän sensaatiolehdistön hampaisiin.

Viimeisinä vuosinaan Gullin muutti yhdessä vaimonsa Majlisin kanssa pois Tukholmasta maaseudulle, lopulta pieneen Moshultin kylään Smoolannissa. Vaikka hän ei suinkaan täysin erakoitunut tai lopettanut esiintymisiä, hän pystyi syrjässä pääkaupungin piireistä luopumaan huumeista ja elämään jossain määrin levollista perhe-elämää. Taloudellinen tilannekin helpotti valtion elinikäisen taitelijapalkan myötä vuonna 1968. Taitelijapalkka toi mukanaan tilausteoksia, kuten ”Jazz Amour Affair”, sävellys sinfoniaorkesterille ja jazzyhtyeelle.

Välillä Gullin joutui luopumaan saksofoninsoitosta hammasongelmien takia. Silloin hän palasi pianistiksi ja levytti vuonna 1973 albumin ”Like Grass”, jolla Bernt Rosengren ja Lee Konitz soittivat saksofoneja. Gullin pystyi vielä tarttumaan baritonisaksofoniin, jolloin syntyivät levyt ”Bluesport” (1974) ja jo aiemmin mainittu ”Aeros Aromatic Atomica Suite” (1976). ”Bluesport” on melko tavanomainen ja suoraviivainen jazzalbumi, kun taas Aeros Aromatic Atomica Suite” on Gullinin viimeinen laaja orkesteriteos. Se äänitettiin pääosin helmikuussa 1976, vain muutamaa kuukautta ennen kuolemaan johtanutta sydänkohtausta saman vuoden toukokuussa. Gullin oli kuollessaan vain 48-vuotias.

En ole varma, kuinka paljon alussa kuvatut visuaaliset ja tekniset ratkaisut auttavat lukijaa. Ehkäpä perinteinen elämäkertateos olisi ollut sujuvampi lukukokemus, vaikka pääasia eli Lars Gullinin elämänvaiheet tulevat kyllä lukijalle tutuiksi näinkin. ”Lars Gullin. Saxofonist och kompositör” on siis onnistunut kuvaus saksofonistin elämänvaiheista. Samalla lukija saa hyvän katsauksen ruotsalaisen jazzin vaiheisiin 1940-luvun lopulta 1970-luvulle saakka. Suomalaisesta näkökulmasta huomio kiinnittyi vaikkapa siihen, kuinka kansainvälistä ruotsalainen jazz oli jo 1950-luvun alussa. Ruotsalaisia levyjä julkaistiin silloin säännöllisesti Yhdysvalloissa ja ne saivat huomiota ja kiitosta esimerkiksi Down Beat -lehden sivuilla.

Jan Bruér: Lars Gullin. Saxofonist och kompositör (Bo Ejeby Förlag, 2021)

Kirjassa ei ole Gullinin diskografiaa, loppuun koottu cd-julkaisujen luettelo ei auta selvittämään ennen LP-levyjä julkaistujen levytysten kokonaisuutta. Netistä löytyy onneksi apua eli Lars Gullin Discography.

Jan Bruér on musiikkituottaja ja kirjoittaja. Hän on kirjoittanut yhdessä Lars Westinin kanssa tiiviin jazzin historian ”Jazz. Musik, människor, miljöer” sekä klarinetisti Putte Wickmanin elämäkerran. Bruér on myös yksi viime vuonna ilmestyneen Georg Riedelin elämäkerran kirjoittajista.

Kategoria(t): Jazz, Kirjat Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.