Jazztriot levyllä

Jussi Kannaste
Jussi Kannaste

Trio on suosittu jazzyhtyeen muoto. Usein jazztriossa soittaa pianisti tai saksofonisti basson ja rumpujen säestyksellä. Muutkin kokoonpanot toimivat ja ilman bassoakin pärjää, kuten tuoreet kotimaiset levyt todistavat.

Joonas Haavisto Trio: Micro to Macro (Fredriksson Music, 2012)

Joonas Haavisto Trion toinen levy Micro to Macro on 36 minuutin kestollaan tiivis paketti. Sävellysten nimien perusteella kokonaisuudesta kaartuu valtaisa ajatuksellinen kaari Auringon takaa peräisin olevasta valosta (Light From Behind The Sun) kvarkkien villinä kieppuvaan tanssiin (Partying Quarks).

Trion jazz on kuitenkin mittasuhteiltaan otsikoitaan pienimuotoisempaa. Sitä toteuttavat pianisti Haaviston kumppaneina vankka bassoääni Antti Lötjönen ja moni-ilmeinen rumpali Joonas Riippa.

Haaviston kauniit melodiat, kolmikon vaivaton svengi, saumaton yhteistyö ja tarkasti muotoillut yksityiskohdat tekevät levystä pätevän pianotriolevyn, joka tarjoaa paljon iloa keskittyvälle kuulijalle. Samalla Micro to Macro väistämättä jää yhdeksi taitavasti toteutetuksi pianotriolevyksi kaltaistensa joukkoon.

Kannaste – Viinikainen – Riippa: Kannaste Viinikainen Riippa (Jaskaa, 2013)

Trio Kannaste – Viinikainen – Riippa on toiminut useita vuosia ja julkaisi nyt debyyttilevynsä, joka päättyy omaperäiseen tulkintaan Paul Desmondin menestyssävelmästä Take Five. Trion versio nostaa esille levyn vahvuudet. KVR-trio soittaa ovelasti maustettua uutta jazzia, joka työntää juurensa jazzin historiaan.

Saksofonisti Jussi Kannaste sekä viihtyy trion välillä melko vapaassa ilmaisussa että säilyttää koko ajan soundissaan vanhan jazzin turvallista lämpöä. Kitaristi Teemu Viinikainen pelaa bassottomassa triossa monella pelipaikalla. Hän on kantava komppaaja, yhtyesoundia rikastava taustamaalari sekä vahva solistinen ääni.

Joonas Riippa saa nyt vapaamman roolin kuin Haaviston triossa; hän soittaa kaikkea mahdollista vähäeleisen tilanrakentelun ja intensiivisen rymistelyn välillä.

Aki Rissanen – Robin Verheyen – Markku Ounaskari: Aleatoric (Eclipse Music, 2013)

Pianisti Aki Rissasella on jazzinsa taustalla vankka klassinen koulutus. Eipä ihme, että hän seikkailee klassisen ja jazzin rajapinnoilla yhdessä belgialaisen saksofonistin Robin Verheyenin ja lyömäsoittaja Markku Ounaskarin kanssa.

Myös levyn nimi vihjailee samaan suuntaan. ”Aleatoric” näet viittaa käsitteeseen aleatorinen musiikki, jonka taustalla on latinan sana alea, arpa. Käsitteellä tarkoitetaan musiikkia, jossa säveltäjän osuuden oheen jää tilaa esitystilanteen sattumille. Jazzin puolellahan tätä sattuman osuutta kutsutaan yleensä improvisoinniksi.

Sävellysten ja improvisaation rajankäynti tuottaa kaunista kamarimusiikkia; välillä läpikuultavan hentoa lyriikkaa, välillä vahvan rosoista.

Verheyen ja Rissanen ovat veistetty samasta puusta; molemmat muotoilevat puheenvuoronsa jänteviksi tarinoiksi, joista turhat fraasit riisutaan pois. Ounaskari tukee ja kannattelee koko trioa lyömäsoittimillaan, eikä kuulija osaa kaivata kokoonpanosta puuttuvaa bassoa. Trion keskittyminen on käsinkosketeltavaa ja vaikuttavaa.

Julkaistu Pohjolan Sanomissa  5.3.2013.


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.