
Kitaristi Mathias Sandbergin trio esiintyi Lapin kiertueellaan Torniossa ravintola Olofissa 23.1.2023. Trio soitti lähinnä Strandbergin sävellyksiä, osa trion pari vuotta sitten ilmestyneeltä ”The Doctor”-levyltä (joka valitettavasti jäi blogissa esittelemättä). Trio esitti kokoelman kepeää svengiä ja hienostuneita balladeja. Sandberg soitti vähäeleisen tyylikkäästi ja vältteli onnistuneesti kuluneita kuvioita.
Ainoat lainakappaleet olivat hieman yllättäviä, ensin yleisölle omistettu versio kaikille tutusta syntämäpäiväonnittelusta ja pitkälti tyylitelty versio lastenlaulusta ”Tuiki, tuiki tähtönen”. Kolmas lainakappale oli yleisöstä esitetty toive ”Misty”, jonka trio esitti encorena.
Trio tarjosi musikaalisen jazzillan, jonka järjesti Tornion kaupungin kulttuuritoimi.
Mathias Sandberg Trio
Mathias Sandberg, kitara
Zacharias Holmkvist, basso
Stefan Brokvist, rummut

Vastaa