
Johanna ja Mikko Iivanaisen duokiertue pysähtyi Tornioon Lappian Musiikkitalolle. Lähinnä laulaja-lauluntekijäperinteestä ponnistava lauluilta keskittyi Johanna Iivanaisen ja sanoittaja/runoilija Sinikka Svärdin yhteistyössä tekemiin lauluihin. Uusi levykin ”Mustarastas laulaa” (Texicalli Records) on äskettäin ilmestynyt.

Laulujen tekstit liikkuivat pienen ihmisen lähipiirissä; rakkaudessa, ihmissuhteissa ja luonnon ilmiöissä. Musiikin ja sanoitusten yleinen ilmapiiri oli kuitenkin niin puhtoisen viaton ja siloisen suloinen, että kaltaiseni vanhan kyynikon oli jopa vaikea istua konserttisalin etupenkissä, johon olin kamerani takia istuutunut.
Jaksoin kuitenkin kuunnella konsertin loppuun, koska Johanna Iivanaisella on vaan niin kaunis lauluääni ja Mikko Iivanainen oli erityisesti akustisella kitarallaan hienovaraisen taidokas säestäjä. Duon esiintyminen oli varmaan aidosti lämpöinen, vaikka se ei minua erityisesti koskettanutkaan. Kyse on varmaan myös niistä kuuluisista makuasioista.

Vastaa