Saksofonisti Timo Lassylle Jazzliiton Yrjö-palkinto 2020

Timo Lassy Raahen Rantajatseilla kesällä 2016

Teksti: Raija Siivola / Suomen Jazzliitto

Suomen Jazzliiton Yrjö-palkintoa on jaettu vuodesta 1967 kunakin vuonna ansioituneelle suomalaiselle jazzmuusikolle. Tänä vuonna palkinnon vastaanotti saksofonisti Timo Lassy. “Timo Lassy on suomijazzin ehdotonta aatelia“, kuvailee Jazzliiton hallituksesta koostuvan palkintoraadin jäsen Jussi Fredriksson. “Lassyn sielukas musiikki on rikastuttanut poikkeuksellisen vahvasti kotimaisen jazzmusiikin kenttää pitkin 2000-lukua. Lassyn juureva ja mukaansatempaava ilmaisu on valloittanut musiikinystävien sydämiä myös perinteisen jazzyleisön ulkopuolella. Terävä sävelkynä, tunnistettava soundi, loistava instrumentalisti, fantastinen yhtyeenjohtaja“, Fredriksson listaa raadin perusteita.

Saksofonisti-säveltäjä-yhtyeenjohtaja Timo Lassy on esiintynyt sooloartistina ja levyttänyt kahdeksan soololevyä vuodesta 2007 alkaen. Vuonna 2018 Lassyn Moves palkittiin Emma-gaalassa vuoden jazzalbumiksi. Tänä vuonna saksalainen Membran-merkki julkaisi kehutun Big Brass (Live at Savoy Theatre Helsinki) -livealbumin, jolla kuullaan Timo Lassy Bandin lisäksi Ricky-Tick Big Band vaskisektiota. Ennen soolouraansa Timo Lassy oli mukana huippusuositussa The Five Corners Quintetissa, jota pidetään uuden suomalaisen jazzsukupolven tärkeimpänä yhtyeenä. Saksofonistina Lassy on tehnyt laaja-alaisesti freelancetyötä esiintyen useiden artistien levyillä ja keikoilla, ja hän on myös säveltänyt ja tuottanut elokuvamusiikkia.

Yrjö-palkinto on vuosittain vaihtuvan taiteilijan tilausteos. Tänä vuonna taideteos on taiteilijaeläkepäiviään viettävän Heikki Willamon käsialaa. Kansainvälisesti tunnustettu valokuvataiteilija, luontokuvaaja ja kirjailija Willamo on valinnut pigmenttivedokseensa kuvan “Pohjanvalkeat” luontosarjastaan Varangin niemimaalta Norjasta vuonna 2015.

Andania-palkinto Matti Laipiolle

Jazzliitto on myöntänyt myös vuodesta 1988 asti harkinnanvaraista Andania-palkintoa pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä suomalaisen jazzin hyväksi. Nyt 17. kertaa jaettu palkinto on nimetty S/S Andania -laivan mukaan, jolla ensimmäiset jazzmuusikot saapuivat Helsinkiin vuonna 1926. Tunnustuksen sai tänä vuonna varsinkin toimittajana ja kirjoittajana ansiokkaasti jazzmusiikin eri vivahteita tunnetuksi tehnyt Matti Laipio. Monipuolisesti Suomen jazzkentässä toimineella Laipiolla on ollut myös merkittävä ura Jazzliiton puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä 1970- ja 1990-luvuilla.

Matti Laipion rakkaus jazzia kohtaan ja syvällinen perehtyneisyys jazzmusiikin historiaan on käynyt selväksi kaikille. Varsinkin vanhemmat jazzharrastajat muistavat Laipion yhtenä jazzin äänistä Ylen radio-ohjelmissa“, kertoo tunnustuksen myöntäneen Jazzliiton hallituksen jäsen Jari Hytti.

Varjo-Yrjö Tapio Yliselle

Ylen Jazzradio jakoi tapahtumassa lisäksi Varjo-Yrjö-palkinnon työstä jazzkulttuurin hyväksi. Palkinnon vastaanotti tänä vuonna tamperelainen Tapio Ylinen. Ylisen vetämä Eclipse Music on ollut pitkään eräs aktiivisimmista suomalaisen jazzin julkaisijoista: vuonna 2007 perustetun levymerkin noin 130 albumin katalogista suurin osa tarjoaa jazzia laajalla tyyliskaalalla. Ylinen pyörittää myös Eclipse Jazz Clubia Tampereella ja on musiikintekijä itsekin. Varjo-Yrjö-palkinto jaettiin nyt 18. kerran.

Tunnustukset jaettiin Tampereella Tullikamarin Pakkahuoneella 30.10.2020 osana Suomen Jazzliiton Valtakunnallisten Jazzpäivien ja Tampere Jazz Happeningin ohjelmistoa.

Teksti: Raija Siivola / Suomen Jazzliitto

Kategoria(t): Jazz Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.