Avainsana: suomalainen jazz
-
Jori Huhtala 3: Jori Huhtala 3 (Fredriksson Music, 2018)
Kuulin basisti Jori Huhtalaa ensimmäisen kerran luultavasti talvella 2005 Kvalda-yhtyeen Tornion keikalla. Sittemmin Huhtalasta on tullut tutuksi monista muistakin yhteyksistä ja hänestä on kasvanut eräs suomalaisen jazzin näkyvimpiä basisteja. Huhtalan taitoja ovat hyödyntäneet lukuisat ja tyylillisesti monenlaiset yhtyeet, kuten Eero Koivistoinen Quartet, Raoul Björkenheim Ecstasy, Jussi Fredriksson Trio, Sid Hille F# tai etnojazzyhtye Jargoslavia. Vuonna…
-
Mopo: Mopocalypse (We Jazz, 2018) – Mopo parantaa vauhtiaan
Vuoden 2011 Young Nordic Jazz Comets -kisan voitosta hyvän alkupotkun saanut Mopo on tullut tunnetuksi raikkaasta musiikista, jota on joskus jopa luonnehdittu punkjazziksi. Olen kuullut Mopoa muutaman kerran elävänä ja muistiin on tallentunut kuva rosoisen rennosta ja uutta ilmaisua etsivästä yhtyeestä. Erityisen positiivisena muistan Tornion koululaiskonsertin, jossa yleisöään arvostava yhtye soitti alakoululaisille aivan samaa ohjelmistoa…
-
2 x We Jazz – Olli Ahvenlahti & 3TM
Teppo Mäkysen uusi trio yhdessä Jussi Kannasteen ja Antti Lötjösen kanssa yhdistää akustisten ja sähköisten soittimien soundeja. 3TM liikkuu levollisesti akustisen kamarijazzin ja elektronisen musiikin rajamailla. Sähköiset äänet sekoittuvat luontevasti, usein jopa huomaamatta, akustisten äänien joukkoon. Siinä samalla syntyy jotain uutta ja ennenkuulematonta. Mieleen tulee esimerkiksi pianisti Vijay Iyerin ja trumpetisti Wadada Leo Smithin duolevy,…
-
Sointi Jazz Orchestra – Tiernapojat (SJO, 2017)
Tiernapojat ovat kiinnostava jouluperinne, jonka esitystavan, tekstin ja musiikin juuret ulottuvat jopa keskiaikaisiin kulttuurikerrostumiin saakka. Näin tähtipoikien tarina on vaikkapa joulukuusiperinnettä vanhempaa perua. Esikoislevyllään vakuuttanut (”Syntymä”, 2016) Sointi Jazz Orchestra on tarttunut rohkeasti Tiernapoikien muinaisiin sävelmiin ja tehnyt niistä oman big band -versionsa. Orkesteri laventaa yleensä noin varttitunnin mittaisen näytelmän kokonaisen konsertin mittaiseksi. Pituutta lisäävät…
-
Joona Toivanen Trio: XX (CamJazz, 2017)
Pianotrio on niin suosittu kokoonpano nykyjazzin kentällä, että luultavasti kaikki pianotriot joutuvat miettimään musiikkinsa mieltä ja tavoitteita. On lähes pakko kehittää jotain uutta ja omaa, jotta ei vaipuisi vain yhdeksi pianotrioksi muiden joukossa. Toisaalta on lähes mahdotonta keksiä mitään täysin ennenkuulematonta, sillä kaikkea on joku jossain jo ehtinyt kokeilla. Kun kaikki patsaat on jo kaadettu,…
-
Aili Ikonen: Piirrä minut (Groovy Records, 2017)
Aili Ikosen menestyksiin kuuluvat esimerkiksi loistelias Ella Fidzgerald -tribuutti ja suomalaisen jazziskelmän raikas uudelleenluenta ”Jazzbasilli”. Molemmilla levyillä Ikonen laulaa jostain ”aiheesta” musiikin menneisyydessä, mutta uudella levyllä laulajan ja laulujen kirjoittajan katse kohdistuu rohkeasti, jopa paljastavasti, suoraan omaan itseen, omiin elämänkokemuksiin, omiin ihmissuhteisiin. Ikosen ”Piirrä minut” on laulajan tähän saakka henkilökohtaisin albumi. Jo edellinen soololevy ”Laulan”…
-
Trumpetisti Verneri Pohjolalle Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinto 2017
Suomen Jazzliitto palkitsi trumpetisti Verneri Pohjolan Yrjö-palkinnollaan Tampere Jazzhappeningin aikana. Yrjö on Suomen merkittävin jazzmuusikolle myönnettävä tunnustus. Tämän vuoden palkinto on taiteilija Jenni Tuomisen keramiikkaveistos Big Girl. Suomen Jazzliitto perustelee valintaansa: Trumpetisti Verneri Pohjola on koskettanut laajasti suomalaista ja eurooppalaista jazzyleisöä. Oman soundin jo varhaisessa vaiheessa löytänyt Pohjola on mestarillinen tilankäyttäjä. Yhtyeenjohtajana ja säveltäjänä Verneri…
-
Aki Rissanen: Another North (Edition Records, 2017)
Pianisti Aki Rissasen trion toisen albumin kaksi lainakappaletta ovat mielenkiintoisia ja harkittuja valintoja. Pianisti Jarmo Savolaisen trion ohjelmistosta poimittu ”John´s Sons” on arvostava kunnianosoitus turhan varhain edesmenneelle kollegalle ja luultavasti myös esikuvalle, joka hänkin ponnisti Itä-Suomesta korkealle kansainväliselle tasolle. Sitä paitsi Savolainen ja hänen sävellyksensä ansaitsevat muistamisen ja uudet tulkinnat. Toinen lainakappale on György Ligetin…
-
Hannu Luntiala: Jazzia Jumalan armosta. Juhani Aaltosen tarina
Hannu Luntiala on kirjoittanut saksofonisti Juhanin Aaltosen elämäkerran ”Jazzia Jumalan armosta”. Kirjan takakannessa teosta luonnehdidaan ”elämäkerraksi” , siis lainausmerkeissä. Uskoakseni lainausmerkit viittaavat siihen, että kyseessä ei ole perinteinen taitelijaelämäkerta, joka laittaa päähenkilön elämän ja teokset oikeaan järjestykseen. Luntiala on sen sijaan tavoitellut epäsovinnaisempaa otetta kuvaamalla samalla kirjan kirjoittamisprosessia ja musiikin kirjoittajassa herättämiä mielenliikkeitä. Tämän kaiken…