Avainsana: suomalainen jazz
-
Tuomas Paukku Scription: Scription (Eclipse Music, 2018)
Kitaristi Tuomas Paukun Scription-yhtye tasapainoilee taidokkaasti ainakin kahdella musiikillisella rajapinnalla. Paukun usein mutkikkaat ja monipolviset sävellykset viittaavat fuusiojazzin suuntaan (olen kuulevinani siellä täällä kaikuja Pekka Pohjolan musiikista), mutta vauhtiin päästyään yhtye svengaa varsin suoravaiivaisen jazzin tahtiin. Toisaalta Paukku ja Scription tutkivat sävellysten ja improvisaatioiden suhdetta. Kvartetti soittaa tarkasti ja jäntevästi melko pitkiä, täysin sävelletyiltä kuulostavia…
-
Jazzkuvia-näyttely 2018
Valokuvanäyttelyni ”Jazzkuvia” oli esillä Tornion kaupungintalon näyttelytilassa 19.-29.6.2018. Näyttelyn kuviin voi tutustua myös tämän verkkoversion avulla.
-
Lassy: Moves (Membran, 2018)
Timo Lassyn tuore ”Moves” on hänen tähän mennessä suurisuuntaisin työnsä, vinyyliversiona komeaksi tuplaksi levittäytyvä albumi. Kymmenvuotisjuhlaansa viettävän vakiokokoonpanon, Timo Lassy Bandin, lisäksi levyllä soittaa joukko vieraita, joista kahdeksasta vaskisoittajasta koottu Ricky-Tick Big Band Brass on näyttävin ja kuuluvin. Muita vieraita ovat saksofonisti Eero Koivistoinen kahdella raidalla sekä laulajat Joyce Elaine-Yuille ja Paleface kumpikin omilla soolokappaleillaan.…
-
Gourmet: En Garde (Fiasko Records, 2018)
Gourmet-yhtye on jännittävä sekstetti, joka poimii ainekset musiikkiinsa monista lähteistä. Yhtyeen uudella albumilla voi kuulla häivähdyksiä itäeurooppalaisista etnorytmeistä, bluesista, countrysta, New Orleans -jazzista, Ayler/Brötzmann-henkisistä free jazz -marsseista, vapaasta improvisaatiosta, vanhasta iskelmänostalgiasta ja Pariisin tunnelmista. Paikoin levy tuo mieleen myös jotkut Henry Threadgillin kappaleista. Yhtyeen hieman vinksahtanut huumori ja rosoisen lämmin pasuunan, hanurin ja tuuban värittämä…
-

F#: The Wannsee Punk (SatnaMusic, 2018)
Pari vuotta sitten aloittanut Sid Hillen uusi trio F# erottuu ainakin kahdessa suhteessa Hillen aikaisemmista projekteista. Ensinnäkin akustisen pianon äärellä yleensä nähty Hille keskittyy F#-yhtyeessä sähköön eli soittaa sähköpianoa, syntesoijaa ja thereminiä. Lisäksi F#:n musiikki on kokonaan improvisoitua, kun Hillen aiemmat yhtyeet Platypus Ensemblesta Camerata-kamariorkesteriin ovat nojautuneet vahvasti sävellettyyn materiaaliin. Hillen kumppaneina triossa soittavat basisti…
-
Kari Ikonen Trio: Wind, Frost & Radiation (Ozella Music, 2018)
Pianisti Kari Ikosen trio on onnistunut lähes mahdottomassa tehtävässä. Se nimittäin on pystynyt luomaan itselleen sellaisen oman soundin, jolla se erottuu lukuisten muiden taitavien pianotriojen joukosta ja erottuu nimenomaan edukseen. Trion persoonallinen ilme tiivistyy vaikkapa yhtyeen kolmannen levyn raidalla ”Beatemente”. Ikosen surumielisessä melodiassa ja improvisaatiossa soi jazzin ja klassisen lisäksi aavistus salaperäistä itää. Trion soundin…
-

Martti Vesala Soundpost Quintet: Stars Aligned (Ozella Music, 2018)
Hyvin jazzyhtye elää parhaimmillaan kuin monimutkainen organismi, jossa jokainen osa tietää tehtävänsä. Siinä samalla yhtyeen musiikki ylittää yksittäisten jäsentensä panoksen ja kokonaisuus on siis enemmän kuin osiensa summa. Näin ajateltuna jazzia voidaan toteuttaa monenlaisilla kokoonpanoilla ja monista tyylillisistä näkökulmista lähtien. Miles Davisin ja muiden modernistien käsissä 1960-luvun akustinen jazz hiottiin täydelliseen muotoonsa, jossa muusikoille annetaan…
-
Kolme kotimaista – Sound & Fury, Aaltonen & Björkenheim, Halme Prospekt
Sound & Fury: Thundering of Dawn (Karkia Mistika, 2018) Pepa Päivinen: saksofonit, huilut, Jorma Tapio: alttosaksofoni, huilut, bassoklarhinetti, Tane Kannisto, tenorosaksofoni, huilu, alttoklarinetti, Antero Priha, trumpetti, Jimi Sumén, kitara, Julius Heikkilä, kitara, Sampo Lassila, basso, Simo Laihonen, rummut, Hannu Risku, lyömäsoittimet Sound and Fury oli rumpali/säveltäjä Edward Vesalan (1945-1999) merkittävin kokoonpano, joka julkaisi ECM-merkillä neljä…
-
Turku Jazz Festival 2018 – festivaaliraportti
Turku Jazz Festival palasi muutaman vuoden kesäajan jälkeen takaisin vanhalle paikalleen kevättalven tienoille. Festivaalivuoden ensimmäinen merkittävä jazztapahtuma oli sikäli poikkeuksellinen musiikkijuhla, että se tarjosi yleisölleen nimensä mukaisesti nimenomaan jazzia. Turkulaiset todistivat, että jazzfestivaalin ohjelmaa ei ole välttämättä pakko laimentaa esimerkiksi popmusiikilla tai ns. suurilla nimillä. Kulttuurikeskus Logomoon keskittyneet festivaalin pääkonsertit vetivät mukavasti yleisöä, sillä perjantai-…