
Tahmela Six-yhtye kokoaa yhteen joukon monista eri yhteyksistä tunnettuja muusikoita. Heidän taustaltaaan löytyy sekä vakiintuneita yhtyeitä (esim. Mopo, Hot Heros ja Uusi Aika) että moninaisia seikkailuja jazzin, improvisoinnin ja rohkeiden kokeilujen kentillä. Erikoisen nimensä sekstetti on saanut Tahmelan huvilasta, jonne Tampereen, Helsingin ja Turun kolmiosta kotoisin olevat muusikot kokoontuivat äänittämään debyyttialbumiaan vuoden 2023 lopulla. Samalla ”Mount” on myös uuden tamperelaisen Mustik Motel -levymerkin aivan ensimmäinen julkaisu.
Vinyylinä ja suoratoistopalveluissa julkaistu ”Mount” on selvästi suunniteltu nimenomaan vinyylilevyksi. Sen A-puolen täyttää lähes kaksikymmentä minuuttia kestävä nimikappale ja B-puolelle mahtuu kaksi raitaa, ”Funus Parit” ja ”Cat of the Paju”. ”Mount” puhuu lähinnä kai free jazzin kielellä, tosin genreen joskus liittyvää kulmikasta aggressiivisuutta ei kuulla. Tahmela Six soittaa vapaasti virtaavaa ja positiivisella tavalla yksinkertaista, jopa lempeää musiikkia. Vaikka yhtyeen muusikot pääsevät esille improvisoivina solisteina, jää musiikki mieleen koko yhtyeen kollektiivisena puheenvuorona, joka minun korvin kuultuna asettuu kauniisti Edward Vesalan aloittaman perinteen jatkajaksi.
Tahmela Six: Mount (Mustik Motel, 2024)
Eero Savela, trumpetti, Otto Eskelinen, alttosaksofoni, huilu, shakuhachi, Sami Sippola, tenorisaksofoni, Topias Tiheäsalo, kitara, Eero Tikkanen, basso, Janne Tuomi, rummut

”Mount” saa paikan Valon kuvia -blogin kuuntelusuositusten listalla:
“Vuoden valinnat 2024”

Vastaa